Auttaako suklaa kaikkeen?

Niin siinä vain kävi, että tulevaisuuteni Suurena Journalistina (as if), koki jälleen kolauksen. Ei se mitään, ettei TS:n väeltä heru edes arviointia sisältäviä työtödistuksia, ei, muutkin työnantajat tökkivät.

Turvauduin vanhaan, tosin jo hieman unhoonpainuneeseen kikkaan ja söin suklaata. Koska eräs nimeltämainitsematon köriläs oli kerpele syönyt kaiken jäätelön, eikä meillä tietenkään ollut suklaata (sitä nyt vaan ei kannata jemmata kotiin, tulee syödyksi kumminkin), söin energiapatukoita. Mä on NIIN paha:). Niitä espanjalaisia Pirkkoja, eli Eroski-patukoita ja lisäksi niitä Decathlonin ihme vitaminoituja härpäkkeitä, onpahan ainakin magnesium- ja fosforivarastot kuosissa. Ja voilà, se auttoi, niin se yleensä tekee.

Onneksi aina ei ketuta, viime perjantain seminaari oli mainio ja loppua kohti yhä lämminhenkisempi. Julkkarikemutkin olivat ihan parhaat, tuli oikein maailmojasyleilevä olo ja sai viimein hyppysiinsä sen yhden opuksen. Ja siihen nimmareita:). Tänään skoolattiin ja Porthan-setä sai viitan. Huomenna lisää aktiviteetteja, siinä välissä vähän töitä ja lenkkiä, vaikka iskias ei annakaan rauhaa, vaan sähköttää jo toiseen jalkaankin.

Päivän opetus:

Seuraa ihan oikea opetus: älkää antako kielitaitonne ruostua, vaan lukekaa vaikka eri kielisiä lehtiä netissä. Joskus voi myös törmätä vaikka tällaisiin tehtäviin ja päteä niissä:).

Kaikki muuttuu, ei entiselleen mikään jää?

Kirjoitin tuossa jokin aika sitten siitä, että ilmassa on muutoksen tuntua, kun kaverit menevät naimisiin ja ostavat asuntoja ym. Nyt on sellainen kutina, että asiat harppailevat kiihtyvällä tahdilla uuteen vaiheeseen: yksi kaveri menee huomenna naimisiin, yksi sai juuri vakituisen työn (vaikkakin 80% työajalla, mutta silti), yhdet tutut muuttavat Helsinkiin kuun vaihteessa töitä hakemaan ja graduja palautellaan vähän missä milloinkin. Tuntuu selkeästi siltä, että jonkinlainen murroskohta on käsillä, ja se on paitsi jännittävää sekä mukavaa, myös hivenen pelottavaa - mihin ihmiset menevät, mitä niille tapahtuu, näkeekö niitä vielä joskus?

Onneksi (?) pysyviäkin asioita on, vaikka itse osallistuinkin aiemmin mainitsemaani epidemiaan. Kirjoitin lehtijutun, jonka teksti tuntui diipadaapalta (joko kirjoitan oikeasti diipadaapaa tai sokeudun pahasti omille jutuilleni lähes aina), olin myöhässä saunavuorolta, varpaat paleltuvat yhä viileässä, jos ei käytä tarpeeksi paksuja kengänsuojia ja on kevät. Kevään voi havaita esimerkiksi myös katupölystä, siitepölystä sekä siitä, että aamulla uloslähtiessä takki on liian kylmä ja päivällä kotiin palatessa liian kuuma.

Keväästä viestii myös se jännä fiilis, jonka lähestyvä kisakausi aiheuttaa. Huomenna pitääkin mennä tekemään tempovetoja sen tunteen aisoissapitämiseksi:). Kymppilenkille en sentään vielä höösi. Jännitystä aiheuttaa myös lähestyvä vuosijuhlaviikko. Sitä on odotettu, historiikkikin meni jo painoon ja ai että, kun oli hieno koevedos, 250 sivua täyttä asiaa;). Seuraavana - jossain välissä - sitä voikin paneutua pyöräilyjaoston vuosijulkaisuun ja muutamaan kivasti rästissä olevaan kouluhommaan. Vi ska titta.

Lopuksi: onnea häihin ja uuteen työpaikkaan ja tsemppiä toipilaalle.