Anna mulle piiskaa?

Koska en näytä milloinkaan pääsevän yo:n pääkirjaston lehtisaliin asti (jos mukaan ei lasketa SPU:n 110-vuotisjuhlatilastokirjan valmistelua), täräytin tänään Ärrälle ja ostin pari lehteä.

Mukaan valikoitui mm. Kunto & terveys - niminen aviisi, jonka tuoreimmassa numerossa 3/2008 on juttu ylikunnosta ja burnoutista sekä niiden yhtäläisyyksistä. Samassa yhteydessä haastatellaan Emma Lainetta, tennisammattilaista, joka on ollut vuoden sivussa kentiltä mystisten sairasteluiden takia. (Nyt jo palannut pelaamaan, tosin.) Juttu on otsikoitu "Ylikunto romahdutti terveyden". Laine matkusti pahimmillaan 46 viikkoa vuodesta, pelasi ja treenasi ja päätyi sairastelukierteeseen, joka toi mukanaan mm. 10 antibioottikuuria vuoden sisään. Lopputuloksena oli sydänlihastulehdus ja pitkä toipuminen.

"Aloin olla niin väsynyt, että tauoilla vain nukuin. Väsymykseen kuitenkin tottui, ja vedin sisulla eteenpäin. --- Minussa ei pitänyt olla vikaa, mutta silti olo ei parantunut. Aloin jo kyseenalaistaa, haluanko todella pelata, vaikka sisimmässäni tiesin haluavani." --- "Kaikki tapahtui 'puun takaa'. Ensin toinen lääkäri oli sanonut, että näyttää paremmalta. Ja sitten paljastui, että minulla oli sydänlihaksen tulehdus. Toinen lääkäri nosti kissan pöydälle sanomalla, että sydämeni olisi voinut pysähtyä koska tahansa." Emman aamusyke oli noussut jo 94:ään, kun se ennen sairauskierrettä oli 54-56. ---

Utelut rankingin tippumisesta ja kisatauosta ottivat koville. Moni kummasteli, miksi Emma löysäilee. Patisteluita tuli paljon, ymmärrystä vähemmän. --- "Ehdottomasti. Ihmiset eivät ymmärrä kuinka vakavasta asiasta on kyse. Silti ylikunto ja burnoutit lisääntyvät koko ajan." "Kehon viestejä pitää uskoa. Minunkin on opeteltava terveesti itsekkäämmäksi - kuunneltava omia tuntemuksia eikä tehtävä enää automaattisesti, mitä muut haluavat."

Pääjutussa (Emma oli siis kainalossa), sama teema tiivistettiin näin:

-- "Oireet muistuttavat toisiaan henkisen tai fyysisen väsymystilan kroonistuttua --- Tällöin tilanne on päässyt hyvin vakavaksi." Henkinen uupumus iskee yleensä asteittain. Ihminen väsyy, kyynistyy ja menettää motivaationsa, eikä välttämättä huomaa mitään. Vähitellen työ tai muu paine alkaa viedä kaikki voimat. Urheilijalle tai kuntoilijalle tyypillisempää on äkillinen väsähdys, jonka oireet kielivät joko sympaattisen tai parasympaattisen hermoston toimintahäiriöstä. ---

"Molemmat ylirasitustilat vaikuttavat hormonituotantoon lisämunuaisen kuorikerroksen kautta. Ne siis kuormittavat kehon samoja fysiologisia mekanismeja." Sekä burnoutissa että ylikunnossa keho usein pettää, vaikka pää vielä jatkaisi. Tulee jatkuvia infektioita, ruoansulatushäiriöitä, tulehduksia, vammoja. Lepo on ainoa tie parantumiseen, sillä rasituksen pitkittyessä seurauksena voi olla totaalinen romahdus ja toipuminen viedä vuosia. Kaikki eivät välttämättä palaa koskaan ennalleen.

--- Koska ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, rasituksessa pitäisi aina huomioida kokonaisuus. Henkisten paineiden kuormittama ei saisi raisttaa itseään fyysisesti äärimmilleen ja päinvastoin. Sietokyky on kuitenkin yksillöllistä. --- Työuupuneista valtaosa sairastuu masennukseen, joka vie elämänhalun ja työkyvyn pitkäksi aikaa. Urheilijoilla ylikuormituksesta toipuminen on sitä vaikeampaa, mitä enemmän siihen liittyy psyykkisiä tekijöitä. "Sama ihmistyyppi altistuu molemmille uupumustiloille. Toiset osaavat asettaa rajat itselleen, toiset tekevät aina kiltisti, mitä vaaditaan. ---

Juttuun liittyy vielä tsekkauslista, josta voi testata, ovatko omat voimat ehtymässä. Rasti siis ruutuun:

1. Minusta tuntuu usein, etten enää jaksa. Intoni moniin asioihin on laantunut.
2. Olen tullut passiivisemmaksi ihmissuhteissa.
3. Unohtelen asioita. Monesti en jaksa lukea lehteä tai avata päivän postia.
4. Tunnen olevani kuin urakkatyössä, jossa kuorma ei hellitä lainkaan. Koen jatkuvasti, että pakollisia asioita jää tekemättä.
5. Heräilen säännöllisesti öisin tai en saa unta.
6. Töihin lähteminen tai muut arjen velvoitteet tuntuvat vastenmielisiltä. Selviän usein vain pinnistelemällä.
7. Olen alkanut kärsiä fyysisistä vaivoista (jatkuvat flunssa, tulehdukset, selkä- tai vatsakivut jne).
8. Koen, ettei asioilla ole enää väliä. Tunne itseni huonommaksi kuin ennen.

Mitä useampaan kohtaan vastasit 'kyllä', sitä vakavammin saatat olla uupumassa. Jokainen kyllä-vastaus on hälytysmerkki. Pohdi kiireesti, miten saisit tilanteen korjattua. Varaa rohkeasti aika lääkäriltä. Lähde: Työterveyslaitos

Bullseye! En suosittele. Kenellekään.

Edit.

Kävin eilen viemässä opiskelupaikanvastaanottolomakkeen (god, mikä yhdyssana) tiedekuntaan. Sitä ennen soitin tdk:n opinto-ohjaajalle, joka ei taaskaan osannut sanoa tuon taivaallista. Kysyin, mitä tehdään sen toisen kandin kanssa, kun olen jo tehnyt uuden pääaineen perusopinnot edelliseen tutkintoon. Kandin sijaan on kuulemma paaaljon fiksumpaa tehdä suoraan aineopintojen jälkeen vaan pelkkä toinen maisteri. Työllistymistä silmälläpitäen ainakin.

Fiksu ihminen olisi käynyt ylläolevan keskustelun tdk:n opintopäällikön (joka kuulemma tietää asioista paremmin, mutta on tietty nyt lomalla) kanssa jo keväällä. Vaan ei, joten nyt pähkäillään. Kasassa on siis jo (ainakin melkein) kaksi ylimääräistä sivuainetta à 25 op sekä 52 op ylimääräisiä kieliopintoja. Pistin jo kandiin 19 op ylimääräisiä kieliopintoja pakollisten lisäksi, eli oon istunut yhteensä 86 op kieliopintoja. (Toim. huom. ei nyt sentään. 86 _ov_ olisi reilut puoli tutkintoa) Tsiisus, se on puolen kokonaisen FM-tutkinnon verran. What was I thinking? Tai no, tavoitteena ollut ilmaisen ja tasokkaan kieltenopetuksen mahdollisimman laajamittainen ryöstöviljely on ainakin tullut saavutettua.

Onneksi mitään ei tarvi päättää vielä, vaan vasta silloin, kun isken tuon ensimmäisen tutkinnon lihoiksi. Siihen mennessä lienen taas kuunnellut Veijoa ja hyppinyt Varialla sen verran, että tiedän hotsittaako aine edelleen riittävästi. Till then homma on siis ilmassa. Eikä sitä todellakaan pitäisi ajatella heinäkuussa, vaikka uuden opiskelijan tietopaketti kouraan pätkäistiinkin, no way. Onneksi eilen sai leikkiä tavisihmistä ja mennä jokilaivaan ja Monkiin ja syödä Heseruokaa aamunkoitteessa Tuomiokirkkopuistossa. Rappio jatkui tänään retkellä Naantaliin, jossa uitiin ja syötiin helteessä. Ei paha. Illalla piti kirjoittaa, joten ihan katuojassa ei vielä olla. Ja huomenna taas satulassa, make no mistake about it.

P.S. Kiitokset Timpalle nyysitystä luokkatunnisteesta :)

Kaikki, paitsi purhehdus on turhaa?

On se jännää puuhaa. Varustauduin matkaan niillä kahdella purhehdukseen sopivalla (sic) asusteella, jotka omistan, eli ainut Peak-merkkinen vaatekappaleeni :)(joka onneksi oli fleece-paita, hyvä Suomen kesässä), sekä feikkicrocsit.

Menomatkalla tuuli teki hommasta semituskaista, kun tajusin ettei aiemmin huvipuiston/matkapahoinvoinninkestävä mahani enää tykkääkään kaikesta höykytyksestä. Onneksi paluumatka oli tyynempi ja hikinen makuupussi antoi yöllä nukkua edes hetken. Noviisina ei kukaan odota, että teen mitään, kun en edes tiedä mikä on minkäkin nippelin ja köyden ja tiesminkä nimi. Tavallaan rentouttavaa, toisaalta tekee höntin olon. Tuskin kuitenkaan ihan pian ilmoittaudun sinne perämieskurssille;).

Perillä nähtiin itse juhlakalu, joka matkasi tämän viikon alussa Buenos Airesiin. Sade ja kylmettynyt pizza ei tuntuneet missään, kun neiti väsäsi niin tujut mansikkamargaritat, ettei niitä lopulta saanut alas. Mukavaa kuin mikä, joka tapauksessa. Lisäksi käytiin saattamassa neiti A matkaan peruukkien ja laulun kera illalla. Hauskaa;)! Ja onneksi Argentiinassa on tähän mennessä sujunut hyvin.

Ja juu, tuolla mainostamani pääsykoe meni ilmeisesti sen verran hyvin, että tutkinto-oikeus napsahti. (juu, en siis käynyt aineopintojen kynnystentissä, vaan pääsykokeessa niitten tuoreiden yo:iden kanssa:)). Eli kaikki ne kolme päivää riittivät panostukseksi ihmeen kaupalla (ja yo-todistuksen avittamana). Nyt voin siis kutsua erään kaverini tapaan tuplahumanistiksi, hihii. Syksyllä siis pitää tsekata myös näiden toiminta. Jännääpännää. Toisen gradun kanssa voi olla silti _todella_ hiljaista, kandi tullee kumminkin aika helpolla näistä ylimääräisistä sivuaineista, mitä olen haalinut. Sen ensimmäisen G:n kanssa aion sittenkin alkaa painia vasta syyskuussa. Nyt syljen siis kattoon (ja teen muuta kesään sopivaa).

Seuraavat kisat on joko Ruskolla, Hämeenlinnassa tai Liedossa. Tempoa siis hiotaan kovasti, saa nähdä mitä parissa viikossa saa aikaan.

Tarinoita etapeilta

Se on taas ajettu, itse asiassa kuudetta kertaa, nyt kun oikeen laskeskelin. Matkaan tarttui paitsi maitohappoa, jumeja, suklaata ja likaisia ajovaatteita, myös muutamia muita havaintoja. Tässä niistä joitakin.

1) Tidaholmin turistbyrå välittää huoneita, joiden majoitusdiiliin ei lainkaan kuulu siivoaminen. Mikään muu ei selitä niin täysiä roskiksia ja sitä sannan määrää lattialla (paitsi siis sadekelin etappi), jota siivoojatkin joukolla jälkikäteen kävivät taivastelemaan.

2) Sain reilusti vähemään takkiin kisan kärjeltä kuin viime vuonna. Saavutus sekin. Hiven lisää tehoa, ja eroa olisi ollut vielä merkittävästi vähemmän. Nytpä sitä ainakin tietää, mitä tekee ensi talvena.

3) Lääkitys (=hengitys) alkaa toimia pisteessä x. Pisteessä x+1 tilanne voi olla jo aivan toinen, koska esim. vesisade (joka on hyväksi asialle pölyjen kannalta) tekee ilmasta liian paksua hengittää. tjsp.

4a) Ympyrä sulkeutuu-tunne. Sen aiheuttaa Tourin katsominen, kun Thomas "Gotland" Lövkvist ajaa tempoa, jota Vacchi (vai kuka se nyt oli) ja muut kommentaattorit tietysti hehkuttavat ihan kympillä. Ei siinä muuten mitään, mutta ensimmäistä kertaa ikinä olen noteerannut kaverin, silloin kun se osallistui U6:een joskus back in the days. Tuntui hassulta Hjossa.

4b) Ruotsalaisilla pyöräilijöillä on kotikaupunkinsa nimi lempinimenä. Lövkvist ei ole ensimmäinen. Porvoon ajojen ensimmäistä ruotsalaista osallistujaa 1930-luvulla kutsuttiin Enskede-Johanssoniksi, se kun oli sieltä kotoisin. Hämmentävää, ehkä.

5) Vättern on _iso_ järvi. Sen tajusi vasta viikon puolivälissä, jolloin näki koko järven pilvettömänä (ensi kertaa, myös viime vuosi mukaanlukien). Sunnuntaiaamun uintiretki paljasti saman - vesi oli pirun kylmää.

Muitakin havaintoja oli, palataan niihin ehkä tuonnempana. Nyt vaan ollaan herneet nenässä siitä, ettei Suomessa oikein ole fiksuja kisoja seuraavaan kuukauteen ja mietitään, mitä sitä sitten tekis. No ainakin voi mennä perjantaina purjehtimaan, jee:).

Argh. Meidän remppa ei _varmasti_ pitänyt noin pahaa ääntä

Miten on mahdollista, että täällä on koko ajan jollain armoton renoveeraaminen päällä? Äsken tulin samalla hissillä jonkun Suomea puhumattoman remonttireiskan kanssa, joka nyt arvatenkin poraa ja jyrää jossainpäin naapurustoa. Noin sentin päässä äänestä päätellen. Vaan eipä se kansallisuus siihen vaikuttane, vaan ne hommat.

Meteliä voi ehkä syyttää siitä, että on vaikea tehdä töitä. Paitsi ettei sitä nyt joka päivä ole ollut, mutta suunnilleen mikään ei etene siitä huolimatta. Pitäisikö siis a) pitää reilusti lisää lomaa ja viskata saamattomuudesta tullut huono omatunto romukoppaan, vai b) potkia itseään rajusti persiille ja purra hammasta ja muistaa, että kyllä lukemiseenkin löytyy rytmi yleensä noin kymmenen tunnin ähkimisen jälkeen, vaiko kenties c) analysoida tilanne vielä entistäkin enemmän puhki ja kauhistella sitä? Hyviä neuvoja sen G:n kanssa painivilta/ painineilta otetaan siis kernaasti vastaan. Tai mitä sen niin väliä, nyt kelpaa jo huonotkin ;).

Vaihtelin myös noita sivuelementtejä. To do - lista eli tarttis tehrä kuvaa juuri nyt tuntoja. Pääasiassa se on muistutuksena, saattaa olla että voin noista joskus jonkun poistaakin. Kahveilukohtaan voivat muutkin jeesata. Vaikka istun satulassa ja teen muuta kummallista, voin siitä huolimatta ehkä joskus jopa olla innokas osallistumaan sosiaalisiin aktiviteetteihin. Nyt niihin tuntuu olevan myös keskimäärin enemmän paukkuja kuin noin ikuisuuteen, tarkemmin ehkä viiteen viimeiseen vuoteen.

Edellisessä jaksossa tapahtunutta:

Oli kortteli-SM:t sekä Porvoon ajot. Päähenkilön fyysinen suorituskyky ei riittänyt säälliseen tulokseen, mutta hän totesi myös positiivissuuntaista kehitystä tapahtuneen hengityselimistön sietokyvyn suhteen. Juhannuksena päähenkilö polki Kustaviin yöttömän yön juhlaa viettämään ja sai matkalla mukaansa erinomaisen epämiellyttävän polvikivun, joka kuitenkin tokeentui vajaassa viikossa parahiksi ennen maantie-SM:iä. Sielläkään suorituskyky ei ollut parhaimmillaan, mutta päähenkilö iloitsi jälleen hengitysiteidensä kunnosta ja toimi seuraavana päivänä wannabe-pätevänä huoltajana. Leikkaus kuraiseen päähenkilöön lauantaina sekä sunnuntain juottopaikalle.

Sivujuonne: saatuaan erään edellämainitun kilpailun juhlaliitteen valmiiksi, päähenkilö osallistui akateemisiin pääsykokeisiin vähintäänkin lyhyen valmistautumisen saattelemana. Koska tulokset saapuvat vasta myöhemmin, cliffhanger on tosiasia. Jotta päähenkilön ensimmäisen tutkinnon valmistumattomuus kävisi riipimään entistä enemmän, hän osallistui kesäkuun aikana lukuisiin valmistujaisjuhliin (mikä sinänsä oli mukavaa). Päähenkilön piehtaroidessa tutkimuksellisessa tyhjiössä hän silti onnistui myymään joitakin lehtijuttuja ja pystyy näinollen syömään myös heinäkuussa, vaikka pitkäaikaisesta työpaikasta ei tunteja enää irronnutkaan. Positiivisia viboja päähenkilölle antoi myös erään pitkäaikaisen vaivan selättäminen. Leikkaus vastaanottohuoneeseen: Lääkäritäti: "ihan kiva näitä on täällä sun kanssa höpistä, mutta et sä enää sairas ole". Päähenkilö tuntee voimistuvansa ja toivoo monenlaisten asioiden loksahtavan paikoilleen.

Seuraavassa jaksossa: Päähenkilö matkustaa Ruotsiin kilpailemaan ja toivoo mielensä tasapainon vuoksi hengitysteidensä jatkavan kohtuullisen suotuisaa yhteistyötä myös kovimpaan allergia-aikaan. Hän odottaa myös pääsevänsä vauhtiin tutkimuksensa kanssa ja pääsevänsä tekemään niitä kesäasioita, jotka tähän asti ovat jääneet ainoastaan suunniteluasteelle.