Se pyörii sittenkin

Videoblogin uusi elämä

2008-10-28T10:47:00.006+02:00

Päivää taas. Kekkasin ovelana tyyppinä, että tänne Bloggerin puolelle saan nama Italianmaan videot näkymään. Voilà, italialaiset kilahtavat, kun Ballani lähtee hatkaan:

Tässä taas pistää parastaan se Italian fanilauma, joka verrytteli äänihuuliaan koko kisan ajan veisaamalla tässäkin kuultavaa maan kansallislaulua. Innokasta porukkaa:).

Tässä taas Milanon keskustaa Duomon edestä. Tuon pontevan kaariholvain alta lähtee Galleria Vittorio Emmanuelle II, 1800-luvun lopun shopping mall, pykälää Ideaparkkia fiinimpi.

Lopuksi vielä tunnelmat Como-järveltä. Ei ollenkaan paha meno.

Ja niin siinä sitten kävi

2008-08-14T18:24:00.005+03:00

Blogger alkoi nyppiä juuri nyt niin pahasti, että seurasin kaverini esimerkkiä, ja muuti Wordpress.comiin. Jatkossa tekstini siis päivittyvät osoitteeseen http://minnauu.wordpress.com/. Benjihypystä saa silti äänestää :) ja ehkä keksin joskus tälle blogille jotain muuta käyttöä. Nyt opettelen kuitenkin toimimaan uusien asetusten kanssa uudessa osoitteessa.

Nos vemos, ci vediamo, vi ses ja silleen. Tajusin juuri, että olen blogannut melkein vuoden. Uusiin kujeisiin siis. Benjihyppyä voi silti yhä äänestää ;).

Voi pyhä lehmä

2008-08-14T13:32:00.005+03:00

Joko minä olen täysi daiju, tai sitten on Blogger. Yritän saada systeemin tajuamaan, että olen hankkinut myös gmail.com-osoitteen, ja voisin sen avulla kirjautua sisään. Lisäsin toisen tilin toiseksi käyttäjäksi, ja eipä sekään pelitä. Ei riitä hermot lukemaan jokaista ohjetta, kai jostain löytyisi infoa siitä, mitä pitää tehdä.

Mutta nyt tulee uintia, lallallaa. Koska soutua ei tänään myrskyn vuoksi tullut, pitää tyytyä kouluratsastukseen ja muuhun kaikkeen. Toistaiseksi on seurattu pyöräilyä (duh?), uimahyppyjä, ammuntoja, koripalloa, tennistä, sulkista, painia, nyrkkeilyä, judoa, jousiammuntaa, lentistä, käsipalloa, painonnostoa ja voimistelua. Osaa vasemmalla silmällä ja aika vähän anivarhain aamulla (mikä muuten on täysin suhteellinen käsite), mutta kumminkin. Takamus on koetuksella, mutta fiilis korkealla.

Hehkutinko jo, että tuolla suosikkilistassa majaileva Emma Johansson otti naisten maantiepyöräilyssä olympiahopeaa? Villiä. Ja Gustav Larsson vei tempossa hopeaa. Suora päätelmä tästä tietenkin on se, että Ruotsi on pyöräilyn suurmaa :). On hassua ajatella, että samaa porukkaa, jonka kanssa on ollut esim. viime vuonna viivalla, on nyt Suuria Olympiaurheilijoita - ok, hivenen dramatisoitua, mutta kumminkin.

Viikonloppuna on pitkästä aikaa kisat, paritempoa lähdetään lykkimään SM-jännitys mahanpohjassa. Ans kattoo, kui käy.

Miten luonnehtisit vartaloasi?

2008-08-07T22:16:00.008+03:00

Koska lenkistä ei tullut paljon mitään ja lapan antibioottia kitaan, on ainakin olevinaan aikaa lukea kaikkea jännääpännää netissä. Sen vuoksi voi jälleen siteerata Hesaria, vaikka vielä jokin aika sitten itse inhosin sitä, että ihmiset joka välissä siihen viittaavat.

Siispä: kuukausiliitteessä on Sielu & ruumis - palsta, jossa "ihminen puhuu ruumiistaan". Elokuussa vuorossa on oopperalaulaja Laura Pyrrö. Jutussa hän kertoo vartaloonsa liittyvistä komplekseista ym. Ei siinä mitään, niitähän on kaikilla. Hän kuitenkin mainitsee pitävänsä käsivarsistaan, koska ne ovat "tyttömäiset" vastakohtana sille, että teininä ne olivat kuulemma liian pitkät ja laihat.

Mietin, voisinko itse kuvailla jotain osaani kehosta tyttömäiseksi liittäen siihen positiivisen mielleyhtymän. Luulen, etten voisi. Tyttömäisyyden ensimmäinen konnotaatio tässä yhteydessä tuntuu kieroutuneessa mielessäni liittyvän enemmän tai vähemmän jotain "you throw like a girl"-tyyppiseen ajatukseen liittyvää. Ehkä sairasta muskelien ja ehkäpä maskuliinisuuden tahi muuten vaan urheilullisuuden ihannointia. Tai ehkä tyttömäisyyteen liittyy muita ajatuksia, joita en vaan osaa tällä tavalla liittää fyysisiin ominaisuuksiin.

Pinkkiä ja hilettä? Hihitystä ja suklaan syömistä? Risti-istunta ja lettejä? Hmm. Kaikki on kai kiinni jälleen tulkinnasta ja assosiaatioista. Silti väitän, että tämän kevään Tanssii tähtien kanssa-kisan parhaat sääret olivat aivan absoluuttisesti Tuuli Matinsalolla, eikä Maria Lundilla, vaikka enemmistö siihen johonkin gallupiin vastanneesta kansasta (ei voi muistaa oliko se Maikkarin vai Iltiksen vai kenen - mulla ei silti tästä päätellen ole elämää) olikin eri mieltä. Kamoon, Tuulilla oli paljon treenatummat ja timmit koivet. Niillä myös tekee paljon enemmän, kuin pelkästään laihoilla ja muodottomilla tikuilla (sori, Maria). Utilitaristi? Vinksahtanut kauneuskäsitys? Ja kenellä?

P.S. Miksi Blogger on niin hankala fonttien kanssa? Ja miksei kukaan äänestä ;)?

Elämää endorfiiniaddiktina

2008-08-05T00:05:00.004+03:00

On se vaan hienoa, kun kevyt kesäflunssa saa ihmisen lähes hermoraunioksi. Ei riitä, että viime viikon helteet piti viettää parannellessa, eikä uimaan päässyt tai jätskiä oikein voinut lappaa napaan. Onhan se Finrexin tietty ihan mukava kesäjuoma, mutta kumminkin. Onneksi oli Sinkkuelämää-leffa ja DBTL.

Parasta koko hommassa on kuitenkin se, että täyteen tuli seitsemäs päivä täyslepoa, ja nyt on kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että huomenna pääsisi ulos. Menin nimittäin lähes koko päivän pitkin seiniä, sitä se endorfiinittomuus teettää. Vaikka _kaikki_ oli noin alkuun huonosti, (mistä sain myös kotona noottia) onnistuin edistämään osaltani "jalkalistat paikalle 2008" - projektia. Lisäksi pesin kaikki huushollin matot ajattelematta juuri hetkeäkään, mihin ne saa kuivumaan. Tämä valottanee epätoivoani :). Ennuste seuraavan lenkin jälkeen on siis endorfiinikikseissä hyristelyä, mikä sekin on jännää puuhaa. Sitä ennen eroon tästä yskänjämästä ja puhelintyttöäänestä, please.

Anna mulle piiskaa?

2008-07-29T16:13:00.003+03:00

Koska en näytä milloinkaan pääsevän yo:n pääkirjaston lehtisaliin asti (jos mukaan ei lasketa SPU:n 110-vuotisjuhlatilastokirjan valmistelua), täräytin tänään Ärrälle ja ostin pari lehteä.

Mukaan valikoitui mm. Kunto & terveys - niminen aviisi, jonka tuoreimmassa numerossa 3/2008 on juttu ylikunnosta ja burnoutista sekä niiden yhtäläisyyksistä. Samassa yhteydessä haastatellaan Emma Lainetta, tennisammattilaista, joka on ollut vuoden sivussa kentiltä mystisten sairasteluiden takia. (Nyt jo palannut pelaamaan, tosin.) Juttu on otsikoitu "Ylikunto romahdutti terveyden". Laine matkusti pahimmillaan 46 viikkoa vuodesta, pelasi ja treenasi ja päätyi sairastelukierteeseen, joka toi mukanaan mm. 10 antibioottikuuria vuoden sisään. Lopputuloksena oli sydänlihastulehdus ja pitkä toipuminen.

"Aloin olla niin väsynyt, että tauoilla vain nukuin. Väsymykseen kuitenkin tottui, ja vedin sisulla eteenpäin. --- Minussa ei pitänyt olla vikaa, mutta silti olo ei parantunut. Aloin jo kyseenalaistaa, haluanko todella pelata, vaikka sisimmässäni tiesin haluavani." --- "Kaikki tapahtui 'puun takaa'. Ensin toinen lääkäri oli sanonut, että näyttää paremmalta. Ja sitten paljastui, että minulla oli sydänlihaksen tulehdus. Toinen lääkäri nosti kissan pöydälle sanomalla, että sydämeni olisi voinut pysähtyä koska tahansa." Emman aamusyke oli noussut jo 94:ään, kun se ennen sairauskierrettä oli 54-56. ---

Utelut rankingin tippumisesta ja kisatauosta ottivat koville. Moni kummasteli, miksi Emma löysäilee. Patisteluita tuli paljon, ymmärrystä vähemmän. --- "Ehdottomasti. Ihmiset eivät ymmärrä kuinka vakavasta asiasta on kyse. Silti ylikunto ja burnoutit lisääntyvät koko ajan." "Kehon viestejä pitää uskoa. Minunkin on opeteltava terveesti itsekkäämmäksi - kuunneltava omia tuntemuksia eikä tehtävä enää automaattisesti, mitä muut haluavat."

Pääjutussa (Emma oli siis kainalossa), sama teema tiivistettiin näin:

-- "Oireet muistuttavat toisiaan henkisen tai fyysisen väsymystilan kroonistuttua --- Tällöin tilanne on päässyt hyvin vakavaksi." Henkinen uupumus iskee yleensä asteittain. Ihminen väsyy, kyynistyy ja menettää motivaationsa, eikä välttämättä huomaa mitään. Vähitellen työ tai muu paine alkaa viedä kaikki voimat. Urheilijalle tai kuntoilijalle tyypillisempää on äkillinen väsähdys, jonka oireet kielivät joko sympaattisen tai parasympaattisen hermoston toimintahäiriöstä. ---

"Molemmat ylirasitustilat vaikuttavat hormonituotantoon lisämunuaisen kuorikerroksen kautta. Ne siis kuormittavat kehon samoja fysiologisia mekanismeja." Sekä burnoutissa että ylikunnossa keho usein pettää, vaikka pää vielä jatkaisi. Tulee jatkuvia infektioita, ruoansulatushäiriöitä, tulehduksia, vammoja. Lepo on ainoa tie parantumiseen, sillä rasituksen pitkittyessä seurauksena voi olla totaalinen romahdus ja toipuminen viedä vuosia. Kaikki eivät välttämättä palaa koskaan ennalleen.

--- Koska ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, rasituksessa pitäisi aina huomioida kokonaisuus. Henkisten paineiden kuormittama ei saisi raisttaa itseään fyysisesti äärimmilleen ja päinvastoin. Sietokyky on kuitenkin yksillöllistä. --- Työuupuneista valtaosa sairastuu masennukseen, joka vie elämänhalun ja työkyvyn pitkäksi aikaa. Urheilijoilla ylikuormituksesta toipuminen on sitä vaikeampaa, mitä enemmän siihen liittyy psyykkisiä tekijöitä. "Sama ihmistyyppi altistuu molemmille uupumustiloille. Toiset osaavat asettaa rajat itselleen, toiset tekevät aina kiltisti, mitä vaaditaan. ---

Juttuun liittyy vielä tsekkauslista, josta voi testata, ovatko omat voimat ehtymässä. Rasti siis ruutuun:

1. Minusta tuntuu usein, etten enää jaksa. Intoni moniin asioihin on laantunut.
2. Olen tullut passiivisemmaksi ihmissuhteissa.
3. Unohtelen asioita. Monesti en jaksa lukea lehteä tai avata päivän postia.
4. Tunnen olevani kuin urakkatyössä, jossa kuorma ei hellitä lainkaan. Koen jatkuvasti, että pakollisia asioita jää tekemättä.
5. Heräilen säännöllisesti öisin tai en saa unta.
6. Töihin lähteminen tai muut arjen velvoitteet tuntuvat vastenmielisiltä. Selviän usein vain pinnistelemällä.
7. Olen alkanut kärsiä fyysisistä vaivoista (jatkuvat flunssa, tulehdukset, selkä- tai vatsakivut jne).
8. Koen, ettei asioilla ole enää väliä. Tunne itseni huonommaksi kuin ennen.

Mitä useampaan kohtaan vastasit 'kyllä', sitä vakavammin saatat olla uupumassa. Jokainen kyllä-vastaus on hälytysmerkki. Pohdi kiireesti, miten saisit tilanteen korjattua. Varaa rohkeasti aika lääkäriltä. Lähde: Työterveyslaitos

Bullseye! En suosittele. Kenellekään.

Edit.

2008-07-26T22:28:00.008+03:00

Kävin eilen viemässä opiskelupaikanvastaanottolomakkeen (god, mikä yhdyssana) tiedekuntaan. Sitä ennen soitin tdk:n opinto-ohjaajalle, joka ei taaskaan osannut sanoa tuon taivaallista. Kysyin, mitä tehdään sen toisen kandin kanssa, kun olen jo tehnyt uuden pääaineen perusopinnot edelliseen tutkintoon. Kandin sijaan on kuulemma paaaljon fiksumpaa tehdä suoraan aineopintojen jälkeen vaan pelkkä toinen maisteri. Työllistymistä silmälläpitäen ainakin.

Fiksu ihminen olisi käynyt ylläolevan keskustelun tdk:n opintopäällikön (joka kuulemma tietää asioista paremmin, mutta on tietty nyt lomalla) kanssa jo keväällä. Vaan ei, joten nyt pähkäillään. Kasassa on siis jo (ainakin melkein) kaksi ylimääräistä sivuainetta à 25 op sekä 52 op ylimääräisiä kieliopintoja. Pistin jo kandiin 19 op ylimääräisiä kieliopintoja pakollisten lisäksi, eli oon istunut yhteensä 86 op kieliopintoja. (Toim. huom. ei nyt sentään. 86 _ov_ olisi reilut puoli tutkintoa) Tsiisus, se on puolen kokonaisen FM-tutkinnon verran. What was I thinking? Tai no, tavoitteena ollut ilmaisen ja tasokkaan kieltenopetuksen mahdollisimman laajamittainen ryöstöviljely on ainakin tullut saavutettua.

Onneksi mitään ei tarvi päättää vielä, vaan vasta silloin, kun isken tuon ensimmäisen tutkinnon lihoiksi. Siihen mennessä lienen taas kuunnellut Veijoa ja hyppinyt Varialla sen verran, että tiedän hotsittaako aine edelleen riittävästi. Till then homma on siis ilmassa. Eikä sitä todellakaan pitäisi ajatella heinäkuussa, vaikka uuden opiskelijan tietopaketti kouraan pätkäistiinkin, no way. Onneksi eilen sai leikkiä tavisihmistä ja mennä jokilaivaan ja Monkiin ja syödä Heseruokaa aamunkoitteessa Tuomiokirkkopuistossa. Rappio jatkui tänään retkellä Naantaliin, jossa uitiin ja syötiin helteessä. Ei paha. Illalla piti kirjoittaa, joten ihan katuojassa ei vielä olla. Ja huomenna taas satulassa, make no mistake about it.

P.S. Kiitokset Timpalle nyysitystä luokkatunnisteesta :)

Kaikki, paitsi purhehdus on turhaa?

2008-07-25T11:03:00.004+03:00

On se jännää puuhaa. Varustauduin matkaan niillä kahdella purhehdukseen sopivalla (sic) asusteella, jotka omistan, eli ainut Peak-merkkinen vaatekappaleeni :)(joka onneksi oli fleece-paita, hyvä Suomen kesässä), sekä feikkicrocsit.

Menomatkalla tuuli teki hommasta semituskaista, kun tajusin ettei aiemmin huvipuiston/matkapahoinvoinninkestävä mahani enää tykkääkään kaikesta höykytyksestä. Onneksi paluumatka oli tyynempi ja hikinen makuupussi antoi yöllä nukkua edes hetken. Noviisina ei kukaan odota, että teen mitään, kun en edes tiedä mikä on minkäkin nippelin ja köyden ja tiesminkä nimi. Tavallaan rentouttavaa, toisaalta tekee höntin olon. Tuskin kuitenkaan ihan pian ilmoittaudun sinne perämieskurssille;).

Perillä nähtiin itse juhlakalu, joka matkasi tämän viikon alussa Buenos Airesiin. Sade ja kylmettynyt pizza ei tuntuneet missään, kun neiti väsäsi niin tujut mansikkamargaritat, ettei niitä lopulta saanut alas. Mukavaa kuin mikä, joka tapauksessa. Lisäksi käytiin saattamassa neiti A matkaan peruukkien ja laulun kera illalla. Hauskaa;)! Ja onneksi Argentiinassa on tähän mennessä sujunut hyvin.

Ja juu, tuolla mainostamani pääsykoe meni ilmeisesti sen verran hyvin, että tutkinto-oikeus napsahti. (juu, en siis käynyt aineopintojen kynnystentissä, vaan pääsykokeessa niitten tuoreiden yo:iden kanssa:)). Eli kaikki ne kolme päivää riittivät panostukseksi ihmeen kaupalla (ja yo-todistuksen avittamana). Nyt voin siis kutsua erään kaverini tapaan tuplahumanistiksi, hihii. Syksyllä siis pitää tsekata myös näiden toiminta. Jännääpännää. Toisen gradun kanssa voi olla silti _todella_ hiljaista, kandi tullee kumminkin aika helpolla näistä ylimääräisistä sivuaineista, mitä olen haalinut. Sen ensimmäisen G:n kanssa aion sittenkin alkaa painia vasta syyskuussa. Nyt syljen siis kattoon (ja teen muuta kesään sopivaa).

Seuraavat kisat on joko Ruskolla, Hämeenlinnassa tai Liedossa. Tempoa siis hiotaan kovasti, saa nähdä mitä parissa viikossa saa aikaan.

Tarinoita etapeilta

2008-07-17T13:45:00.005+03:00

Se on taas ajettu, itse asiassa kuudetta kertaa, nyt kun oikeen laskeskelin. Matkaan tarttui paitsi maitohappoa, jumeja, suklaata ja likaisia ajovaatteita, myös muutamia muita havaintoja. Tässä niistä joitakin.

1) Tidaholmin turistbyrå välittää huoneita, joiden majoitusdiiliin ei lainkaan kuulu siivoaminen. Mikään muu ei selitä niin täysiä roskiksia ja sitä sannan määrää lattialla (paitsi siis sadekelin etappi), jota siivoojatkin joukolla jälkikäteen kävivät taivastelemaan.

2) Sain reilusti vähemään takkiin kisan kärjeltä kuin viime vuonna. Saavutus sekin. Hiven lisää tehoa, ja eroa olisi ollut vielä merkittävästi vähemmän. Nytpä sitä ainakin tietää, mitä tekee ensi talvena.

3) Lääkitys (=hengitys) alkaa toimia pisteessä x. Pisteessä x+1 tilanne voi olla jo aivan toinen, koska esim. vesisade (joka on hyväksi asialle pölyjen kannalta) tekee ilmasta liian paksua hengittää. tjsp.

4a) Ympyrä sulkeutuu-tunne. Sen aiheuttaa Tourin katsominen, kun Thomas "Gotland" Lövkvist ajaa tempoa, jota Vacchi (vai kuka se nyt oli) ja muut kommentaattorit tietysti hehkuttavat ihan kympillä. Ei siinä muuten mitään, mutta ensimmäistä kertaa ikinä olen noteerannut kaverin, silloin kun se osallistui U6:een joskus back in the days. Tuntui hassulta Hjossa.

4b) Ruotsalaisilla pyöräilijöillä on kotikaupunkinsa nimi lempinimenä. Lövkvist ei ole ensimmäinen. Porvoon ajojen ensimmäistä ruotsalaista osallistujaa 1930-luvulla kutsuttiin Enskede-Johanssoniksi, se kun oli sieltä kotoisin. Hämmentävää, ehkä.

5) Vättern on _iso_ järvi. Sen tajusi vasta viikon puolivälissä, jolloin näki koko järven pilvettömänä (ensi kertaa, myös viime vuosi mukaanlukien). Sunnuntaiaamun uintiretki paljasti saman - vesi oli pirun kylmää.

Muitakin havaintoja oli, palataan niihin ehkä tuonnempana. Nyt vaan ollaan herneet nenässä siitä, ettei Suomessa oikein ole fiksuja kisoja seuraavaan kuukauteen ja mietitään, mitä sitä sitten tekis. No ainakin voi mennä perjantaina purjehtimaan, jee:).

Argh. Meidän remppa ei _varmasti_ pitänyt noin pahaa ääntä

2008-07-02T18:15:00.003+03:00

Miten on mahdollista, että täällä on koko ajan jollain armoton renoveeraaminen päällä? Äsken tulin samalla hissillä jonkun Suomea puhumattoman remonttireiskan kanssa, joka nyt arvatenkin poraa ja jyrää jossainpäin naapurustoa. Noin sentin päässä äänestä päätellen. Vaan eipä se kansallisuus siihen vaikuttane, vaan ne hommat.

Meteliä voi ehkä syyttää siitä, että on vaikea tehdä töitä. Paitsi ettei sitä nyt joka päivä ole ollut, mutta suunnilleen mikään ei etene siitä huolimatta. Pitäisikö siis a) pitää reilusti lisää lomaa ja viskata saamattomuudesta tullut huono omatunto romukoppaan, vai b) potkia itseään rajusti persiille ja purra hammasta ja muistaa, että kyllä lukemiseenkin löytyy rytmi yleensä noin kymmenen tunnin ähkimisen jälkeen, vaiko kenties c) analysoida tilanne vielä entistäkin enemmän puhki ja kauhistella sitä? Hyviä neuvoja sen G:n kanssa painivilta/ painineilta otetaan siis kernaasti vastaan. Tai mitä sen niin väliä, nyt kelpaa jo huonotkin ;).

Vaihtelin myös noita sivuelementtejä. To do - lista eli tarttis tehrä kuvaa juuri nyt tuntoja. Pääasiassa se on muistutuksena, saattaa olla että voin noista joskus jonkun poistaakin. Kahveilukohtaan voivat muutkin jeesata. Vaikka istun satulassa ja teen muuta kummallista, voin siitä huolimatta ehkä joskus jopa olla innokas osallistumaan sosiaalisiin aktiviteetteihin. Nyt niihin tuntuu olevan myös keskimäärin enemmän paukkuja kuin noin ikuisuuteen, tarkemmin ehkä viiteen viimeiseen vuoteen.

Edellisessä jaksossa tapahtunutta:

2008-07-01T15:22:00.004+03:00

Oli kortteli-SM:t sekä Porvoon ajot. Päähenkilön fyysinen suorituskyky ei riittänyt säälliseen tulokseen, mutta hän totesi myös positiivissuuntaista kehitystä tapahtuneen hengityselimistön sietokyvyn suhteen. Juhannuksena päähenkilö polki Kustaviin yöttömän yön juhlaa viettämään ja sai matkalla mukaansa erinomaisen epämiellyttävän polvikivun, joka kuitenkin tokeentui vajaassa viikossa parahiksi ennen maantie-SM:iä. Sielläkään suorituskyky ei ollut parhaimmillaan, mutta päähenkilö iloitsi jälleen hengitysiteidensä kunnosta ja toimi seuraavana päivänä wannabe-pätevänä huoltajana. Leikkaus kuraiseen päähenkilöön lauantaina sekä sunnuntain juottopaikalle.

Sivujuonne: saatuaan erään edellämainitun kilpailun juhlaliitteen valmiiksi, päähenkilö osallistui akateemisiin pääsykokeisiin vähintäänkin lyhyen valmistautumisen saattelemana. Koska tulokset saapuvat vasta myöhemmin, cliffhanger on tosiasia. Jotta päähenkilön ensimmäisen tutkinnon valmistumattomuus kävisi riipimään entistä enemmän, hän osallistui kesäkuun aikana lukuisiin valmistujaisjuhliin (mikä sinänsä oli mukavaa). Päähenkilön piehtaroidessa tutkimuksellisessa tyhjiössä hän silti onnistui myymään joitakin lehtijuttuja ja pystyy näinollen syömään myös heinäkuussa, vaikka pitkäaikaisesta työpaikasta ei tunteja enää irronnutkaan. Positiivisia viboja päähenkilölle antoi myös erään pitkäaikaisen vaivan selättäminen. Leikkaus vastaanottohuoneeseen: Lääkäritäti: "ihan kiva näitä on täällä sun kanssa höpistä, mutta et sä enää sairas ole". Päähenkilö tuntee voimistuvansa ja toivoo monenlaisten asioiden loksahtavan paikoilleen.

Seuraavassa jaksossa: Päähenkilö matkustaa Ruotsiin kilpailemaan ja toivoo mielensä tasapainon vuoksi hengitysteidensä jatkavan kohtuullisen suotuisaa yhteistyötä myös kovimpaan allergia-aikaan. Hän odottaa myös pääsevänsä vauhtiin tutkimuksensa kanssa ja pääsevänsä tekemään niitä kesäasioita, jotka tähän asti ovat jääneet ainoastaan suunniteluasteelle.

Liikettä ruotoon

2008-05-26T13:05:00.002+03:00

Sylissäni on Porvoon Akilleksen leikekirja vuosilta 1929-47. Potentiaaliset kirjoitusvirheet johtuvat siis siitä.

Olin tänään taas kiropraktikolla (mitä lääkärit kavahtanevat, mutta kumminkin). Kolmas käyntikerta oli jälleen edellisiä lyhyempi ja nyt odottelen, iskeekö iskias uudelleen, vain pystynkö istumaan huomennakin. Selkä kuulemma joka tapauksessa on paremmalla tolalla kuin viikko sitten ja kipuoireet ovat toissijaisia (sattuu se silti, vaikka olisi miten toissijaista). Olennaista on kuitenkin se, ettei enää tarvitse häiritä keuhkokapasiteettia tulehduskipulääkkeillä ja istuminen onnistuu edes joten kuten. Jospa tämä härdelli vaikka oikeasti lopulta rauhoittuisi.

Urheiluhierontaan tottuneena kiropraktikon käsittely tuntuu kovin köykäiseltä, koska siinä ei tietenkään murjota kokonaisia lihaksia, vaan kyse on täsmävoimankäytöstä yksittäisiin niveliin ja nikamiin. Kuntouttavia harjoituksia tehdessäni joudun taas tarkastelemaan omia äijäilyajatusmallejani (joo, en haluaisi tunnustaa aina moisten olemassaoloa, mutta niin se vain on) ja tunnustamaan myös pienten yksityiskohtien hitaan hiomisen hienouden ja olennaisuuden. Eli mars rappuja takaperin alas, jotta nikamat saavat hidasta sivuttaisliikettä. Onneksi on myös jumppapallo, jonka päältä voi lunkisti katsella Giroa - voi juma, muuten miten paljon jännempää se on nyt ja miten julmetun hienoa katsoa Jussin menoa. Allez, allez!

Oma kisakunto sunnuntaita silmälläpitäen on vielä mysteeri, mutta eilisten vetojen perusteella hengitysbalanssi on ehkä vielä löydettävissä. Enää siis pitää löytää keino niiden hapettomuuden takia jo kertyneiden jumien poissaamiseksi. On se vaan jännää, että kymmenen vuoden astmapainin jälkeen tulee vielä näin uusia tilanteita. Positiivisesta ongelmasta on toki kyse, koska aiemmin jumi on kestänyt kerran iskettyään sitten koko kesän tai ainakin sinne heinäkauden loppuun asti. Nyt siis pidetään sormet kyynärpäitä myöten ristissä, että tämä heinäsesonki olisi leppeä ja että oikea lääkekombo löytyisi. Sain muuten ADT:ltä viimein uuden erityislupapäätöksen, tällä kertaa viideksi vuodeksi. Lienevät hoksanneet, että työekonomia rokkaa eikä kahden vuoden lappuja kannata jakaa.

Nyt siis Porvoon julkaisu pakettiin ja pääsykoekirjat nenän alle. Onneksi viikonloppuna näki kavereita pitkästä aikaa, se tekee nannaa ja ajatukset pääsevät kiertämästä samaa kehää. Ja laskin, että taustapisteiden kanssa pääsykokeesta riittäisi puolet kokonaispisteistä. Ans kattoo kui käy ja tuleeko toista kandia.

Viides ja viides

2008-05-18T21:37:00.004+03:00

Tuo sijoitus tuntuu olevan kevään sana. Sipoossa viides sija oli vallan ok, Tylkkärin kevätjuhlien sukkahousu-tennispallo-tulitikkuaski-kisailussa loistelias suorituksemme toi saman sijan, vaikka homman idea oli kyllä sen ratkiriemukkuudessa (voiko tuon oikeasti taivuttaa noin?). Viides tila toi kuitenkin pääsyn palkintopöydälle (arvostelukappaleita, joo) ja Uniklubin cd:n lähinnä siksi, että se oli ainut grupetto, josta olin edes joskus kuullut jotain.

Tänään viides sija pätkähti selvästi epämielyttävämmin jälleen osakseni Tampereella mukavan keväisessä +3C lämpötilassa poljetussa minikorttelissa. Mini siksi, että matkana oli 13 km, vaikka kilpa ajoi 40 km ja elite 75 km tms. Kaverini sanoin: kuka näistä päättää? No tiedänhän minä, mutta kärisen silti. Matkaa ei tosin tarvittu enempää, koska selvää oli, ettei koivillani vajaalämpöisen verryttelyn päätteeksi tehty yhtään mitään, ei ainkaan lähtöviivalla seisoskelun jälkeen, eikä varsinkaan sillä "paukusta hatkaan"-tempolla, millä kisa ymmärrettävästi käynnistyi. Homma ei toiminut ja odotellessani varvausta ajelin vähän mutkia suoriksi, mutta mitäpä tuosta. Revanssin paikka on jo kahden viikon päästä Tampereen SM-kortteleissa, joita etenkin tapahtumana mielenkiinnolla odotan:). Ehkä sitä taakia saa silloin edes vähän paremmin ulos reidestä.

Seuraa päivän opetus/ opetukset:
a) Laske, jumaliste, ihan liikaa aikaa kisapaikalle matkustamiseen, jos olet liikkeellä hivenen vatipäällä lössillä, koska joku kumminkin haluaa kahville/ eksyy/ säätää niin pirusti tms. jotta ehdit verrytellä _tarpeeksi_.
b) Älä jätä pyyhettä autoon, jos menet suihkuun. Pesukinnas on myös hyvä ottaa mukaan, jos mielit saada linimentit jaloista, pelkkä Fairy ei pelasta tilannetta vaikka aika taika-aine onkin.
c) Liitä vakiovarusteisiin Suomen kesässä ainakin yksi lämpökerrasto ja lämpösukat sekä pipo + paksut hanskat.
d) Ole selvillä siitä, montako opintotukikuukautta sinulla on jäljellä, sen näkee verkkopankkitunnuksilla KELAn sivuilta. Sieltä voi löytyä jänniä (ei-niin-miellyttäviä) ylläreitä.

Sen vapun jälkeen, kun TYYn saunaa poltettiin

2008-05-06T11:53:00.003+03:00

Hei taas. Luvattoman kauan on kulunut viimeisestä postauksestani ja ties mitä on ehtinyt tapahtua.

Ensin olivat suuret ja mahtavat 50-vuotisjuhlat, jotka sujuivat ennakkoarvioiden mukaan eli mahtavasti. Etkot, cocktailit, iltajuhla, jatkot, jatkojen jatkot, sillis, silliksen jatkot ja noin 30 h. Siinä se noin pähkinänkuoressa. Tunnin toimistounilla pärjäsi hämmästyttävän pitkään, mutta ei ihme, että leposykkeet olivat koholla:) Erään kritskun sykkeet kun hakkasivat vajaassa sadassa, vaikka normaalisti leposyke huitelee kuulemma 54:ssä. Sitä se kalja ja valvominen teettävät;). Tilastointia oli hyvä jatkaa myös vappuna ja vielä kovempiin lukemiin yllettiin silloin.

Joka tapauksessa juhlat olivat erinoimaisen mainiot, paljon ihania ihmisiä ja maailmojasyleilevää tunnetta, sekä silliksellä kesän -68 tunnelmat ja hassuja valokuvia koko hommasta. Sunnuntaina kortteliajoissa väsy painoi iltapäivällä, eikä juttua irronnut 4000 merkin edestä, ei etenkään siinä TS:n avokonttorissa ja Hannu Jortikkaa kuunnellen.

50-vuotishässäkän loputtua lenkillekin ehti vielä paremmin ja aika hyviä treenejä on takana jo ainakin joitain (ei kai niitä ikinä ole tarpeeksi?). Vielä kun skippasin Tulva-ajot, niitä tuli lisää ja Sipooseen olikin jo sitten aika hinku, ei edes jännittänyt kauden ekoille kisoille tyypilliseen tapaan ihan sikana. Miehetkin ajoivat nätisti ja henkeä piisasi, jalkaakin varsin mukavasti. Yllätin siis itseni ja asiantuntijat sijoittumalla viidenneksi.

Ennen Sipoota oli tietysti myös Wappu, joka alkoi hiukan viime vuosia aiemmin, ja ehdittiin käydä parilla booleillakin. Ajokamoissa boolikansasta saa jänniä reaktioita irti, mutta viitta päällä on mukavampaa. Sirkkalaan ei enää ehditty ennen grillin sammutusta, joten Kepu ja Opex ja tiesketkä isännöivät alkupäivää. Porthanilla oli kuulemma 70 viittaheppua, joka taitaa olla ennätys ainakin viime vuosilta. Ei ihme, sillä keli oli mahtava. Etukäteen ajattelin, että tunnelma on haikea, koska muutama tuttu oli samana päivänä saanut kouraansa maisterinpaperit ja pari jo muuttanut pois kaupungista. Tavallaan se tuntuikin yhden aikakauden lopulta, mutta onneksi ei tarvinnut sentään vetistellä. Ehkä koko asian tajuaa vasta myöhemmin.

Oli joka tapauksessa hienoa marssia taas torin halki Taikkarinmäelle ja hauskaa kerätä ihmettyneitä katseita:). Ilta jatkui yksissä ja toisissa bileissä ja päättyi punalaulujen kuunteluun toimistolla. Samoja biisejä oli tarjolla vappupäivänä piknikin ja TYYn saunan jälkeen Proffassa. UB:n tuotanto menisi kyllä, mutta nuo ei, ei mahda mitään. Sauna siis tosiaan kärvähti, osa vastuksista tosin oli rikki jo alkujaan. Ainakin yksi niistä sitten suli poikki ja teki muita kujeita. Toivottavasti saunavastaava saa tilanteen korjattua;), tällä viikolla kun olisi taas muutama illanvietto samassa paikassa kun 50-vuotistoimikuntia kiitetään ja Tylkkäri lähtee kesälomille. Me historiikintekijät kiitimme itseämme ja mökkeilimme jo, otin tosin reissusta light-version ennen Sipoota. Mukavaa oli joka tapauksessa ja ruoka se vasta hyvää olikin. Kiitokset isännille.

Nyt pitää kovaa vauhtia alkaa hiomaan taas yhtä julkaisua, tai itse asiassa kahta. Porvoon ajoista otan enemmän paineita kuin Carnivalista, mutta molemmat pitää saada johonkin kuosiin jo pian. Pienen flunssan jos vielä saisi katomaan, niin homma toimisi oikein hyvin.

Auttaako suklaa kaikkeen?

2008-04-14T17:17:00.004+03:00

Niin siinä vain kävi, että tulevaisuuteni Suurena Journalistina (as if), koki jälleen kolauksen. Ei se mitään, ettei TS:n väeltä heru edes arviointia sisältäviä työtödistuksia, ei, muutkin työnantajat tökkivät.

Turvauduin vanhaan, tosin jo hieman unhoonpainuneeseen kikkaan ja söin suklaata. Koska eräs nimeltämainitsematon köriläs oli kerpele syönyt kaiken jäätelön, eikä meillä tietenkään ollut suklaata (sitä nyt vaan ei kannata jemmata kotiin, tulee syödyksi kumminkin), söin energiapatukoita. Mä on NIIN paha:). Niitä espanjalaisia Pirkkoja, eli Eroski-patukoita ja lisäksi niitä Decathlonin ihme vitaminoituja härpäkkeitä, onpahan ainakin magnesium- ja fosforivarastot kuosissa. Ja voilà, se auttoi, niin se yleensä tekee.

Onneksi aina ei ketuta, viime perjantain seminaari oli mainio ja loppua kohti yhä lämminhenkisempi. Julkkarikemutkin olivat ihan parhaat, tuli oikein maailmojasyleilevä olo ja sai viimein hyppysiinsä sen yhden opuksen. Ja siihen nimmareita:). Tänään skoolattiin ja Porthan-setä sai viitan. Huomenna lisää aktiviteetteja, siinä välissä vähän töitä ja lenkkiä, vaikka iskias ei annakaan rauhaa, vaan sähköttää jo toiseen jalkaankin.

Päivän opetus:

Seuraa ihan oikea opetus: älkää antako kielitaitonne ruostua, vaan lukekaa vaikka eri kielisiä lehtiä netissä. Joskus voi myös törmätä vaikka tällaisiin tehtäviin ja päteä niissä:).

Kaikki muuttuu, ei entiselleen mikään jää?

2008-04-04T20:59:00.006+03:00

Kirjoitin tuossa jokin aika sitten siitä, että ilmassa on muutoksen tuntua, kun kaverit menevät naimisiin ja ostavat asuntoja ym. Nyt on sellainen kutina, että asiat harppailevat kiihtyvällä tahdilla uuteen vaiheeseen: yksi kaveri menee huomenna naimisiin, yksi sai juuri vakituisen työn (vaikkakin 80% työajalla, mutta silti), yhdet tutut muuttavat Helsinkiin kuun vaihteessa töitä hakemaan ja graduja palautellaan vähän missä milloinkin. Tuntuu selkeästi siltä, että jonkinlainen murroskohta on käsillä, ja se on paitsi jännittävää sekä mukavaa, myös hivenen pelottavaa - mihin ihmiset menevät, mitä niille tapahtuu, näkeekö niitä vielä joskus?

Onneksi (?) pysyviäkin asioita on, vaikka itse osallistuinkin aiemmin mainitsemaani epidemiaan. Kirjoitin lehtijutun, jonka teksti tuntui diipadaapalta (joko kirjoitan oikeasti diipadaapaa tai sokeudun pahasti omille jutuilleni lähes aina), olin myöhässä saunavuorolta, varpaat paleltuvat yhä viileässä, jos ei käytä tarpeeksi paksuja kengänsuojia ja on kevät. Kevään voi havaita esimerkiksi myös katupölystä, siitepölystä sekä siitä, että aamulla uloslähtiessä takki on liian kylmä ja päivällä kotiin palatessa liian kuuma.

Keväästä viestii myös se jännä fiilis, jonka lähestyvä kisakausi aiheuttaa. Huomenna pitääkin mennä tekemään tempovetoja sen tunteen aisoissapitämiseksi:). Kymppilenkille en sentään vielä höösi. Jännitystä aiheuttaa myös lähestyvä vuosijuhlaviikko. Sitä on odotettu, historiikkikin meni jo painoon ja ai että, kun oli hieno koevedos, 250 sivua täyttä asiaa;). Seuraavana - jossain välissä - sitä voikin paneutua pyöräilyjaoston vuosijulkaisuun ja muutamaan kivasti rästissä olevaan kouluhommaan. Vi ska titta.

Lopuksi: onnea häihin ja uuteen työpaikkaan ja tsemppiä toipilaalle.

Suolaa ohimoilla

2008-03-30T21:18:00.003+03:00

Hei taas. Leiri vetelee viimeisiään ja so far kaikki on muy bien. Näin kymmenen vuoden Mallis-kokemuksella olen ehkä löytänyt sopivan sekoituksen mm. c-vitamiinia, bepanthenia, talkkia, palkkaria, urheilujuomajauhetta, antihistamiinia, myslipatukoita ja sekä superaurinkorasvaa, jonka avulla homma toimii.

Eilisen pitkän lenkin jälkeen (5h30 vaan, tosin:)) nukahdin ennen iltaruokaa ja sain energiavajeesta vilun. Tulin miettineeksi, etteivät kaikki välttämättä ikinä koe tuollaista vilua, tai sitä zombie-fiilistä minkä tarpeeksi pitkä treeni teettää. Mitenköhän paljon aikaisemmin sitä olisi valmistunut, jos ei a) käyttäisi joitakin satoja tunteja vuodessa treeneihin ja b) niiden treenien jälkeen varsin usein pilkkisi luennoilla tai tenttikirjojen ääressä. I guess will never know:). Mutta olenpahan kokenut ainakin sen, miltä tuntuu ja maistuu suola ohimoilla lenkin jälkeen tai miltä se sama hien tuoma suola näyttää vaatteissa. Pesukone ois siis kova sana täälläkin, viimeksi tänään harrastin pyykkäämistä, kun sukkalaskelmat pettivät pahan kerran.

Henkeä on piisannut, mutta henki täällä hotellissa muuttui vähän, kun muut suomalaiset eilen ottivat ja lähtivät. Onhan niitä tuolla muissa hotelleissa sentään vielä jäljellä, joten ei tarvitse ihan yksin olla. Ja koska huonekaverini ei enää ole paikalla katsomassa hollantilaista tv-kanavaa (koska se on ainoa ei-dubattu), saatoin tänään aamulla katsoa espanjalaista juutalaisten elämänohjeita käsittelevää keskuteluohjelmaa. Näin sitä ihminen sivistyy heti aamutuimaan ja samalla saa skipattua ne lastenohjelmat, jotka tosin myös ovat oivaa kieltenopiskelua.

Eipä siinä muuta, huomenna vielä mäkeen ja sitten pyörä pakettiin. Jotta hommassa olisi vielä lisää jujua, pitää perään lisätä:

Päivän opetus, nro 3:
Jos unohdat maksaa hotellin ruokalassa vedestä, se ei haittaa. Seuraavana päivänä pari viikkoa sinua nuivasti palvellut tarjoilija on selvästi kiinnostuneempi (jos nyt ei toki ystävällinen) ja ottaa tilauksesi heti vastaan. Wannabe-kiinnostus tosin saattaa johtua siitä, että koko muu seurueesi on lähtenyt jo hotellista ja mähität ruokalassa yksin ainoana skandinaavina saksaapuhuvien seassa. Kyllä vaan riipii se, että tädit aamupalalla olettaa, että mäkin puhun niille saksaa. En hitto puhu, vaikka osaisinkin, kun kerran Espanjassa ollaan. Claro que si.

Päivän opetus, vol. 2

2008-03-26T13:04:00.003+02:00

Yleisön pyynnöstä (sen laajan ja yhteiskuntaa läpileikkaavan), seuraa toinen opetus: Jos haluat tuntea itsesi huippukuntoiseksi leirillä, valitse lenkkiporukka, jossa muut ovat noin >10v nuorempia. (tämä ei päde toki loputtomiin, 50-vuotiaalla voi olla jo eri tilanne.) Näin voit olla kingi ja nauttia siitä, että pystyt hengittämään kunnolla myös vetojen aikana. Toinen opetus samaan settiin voisi olla se, että jos lähdet paikkaan (kaukana kotoa), jos gradumateriaalia on tarjolla paljon, olisi hyväksi tutustua potentiaalisiin materiaalivaihtoehtoihin ym. jo etukäteen, jolloin uutta tietoa saisi ehkä jopa käsiinsä. Muussa tapauksessa voi vain käydä kertomassa tiedekunnan kv-tädille miten pitkään on opiskellut ko. yliopistossa ja pyytää todistusta postissa. Kontrolli pelaa, mutta pelatkoon. Tänään saa brasilialaista ruokaa, que suerte!:)

huuma ja hiekkatie

2008-03-18T22:19:00.003+02:00

Heis.

Leirillä on mukavaa. Paitsi jos ei iske mystinen metsätyömiesolo, kun on ihmisten kanssa tekemisissä kaiken valveillaoloajan. Tänään sain fiilistellä yksin, kun muut ajoivat mäkeä tai vetoja. Tuulisin päivä tietty tähän mennessä, joten jyhkiä sai ihan kivasti. Mutta paitsi ilman lahkeita ja hihoja, tänään pystyi ajamaan myös ilman tuuliliivia! Juhlaa. Ajelin mukavia pikkuteitä ja nautiskelin.

Nautinto loppui tilapäisesti, kun tienvarsikartan lupaama asfalttipikkutie olikin santaa. Tai ei pelkkää santaa, vaan myös ihan julmettua kivikkoa ja useamman kilometrin verran. Alkoi tökkiä, mutta pääsin kuitenkin pois mokomasta. Siinä neljän tunnin ajon jälkeen oisin ehkä repinyt pelihousuja, jos ei olisi ollut musiikkia mukana. Koska radio olit ainut looginen vaihtoehto, kuulin matkan varrella myös merisäätä espanjaksi. Eksoottista ja siksi kiehtovampaa kuin YLEn versio.

Seuraa kysymys: onko kaikille miehille ohjelmoitu ajatus siitä, että maailma on oikeastaan iso pisuaari? Lenkillä pojat käy tienposkessa harva se tuokio. Ja rantakadulla hölkkääjämiehet säntää myös pusikkoon. Onhan se ennenkin ollut näin ja olen joo nähnyt, miten miehet kisan aikana päästelee lahkeesta. Mutta mietin nyt vaan, että miten huolettomasti siihen voi suhtautua miehenä, ainakin jos tietää että saa pääjoukon/ lenkkiporukan tempomalla kiinni.

Aurinkoihottumaa vältellessä ja akillesjänteen ärtymistä ehkäistessä ja etenkin kun lenkillä on ollut kivaa, päätin aloittaa blogissani uuden sarjan: Päivän opetus (ei, sisäinen pedagogini ei ole herännyt, tässä on kyse kaikesta epäolennaisesta). Huomenna on kevyttä tämän päivän satkun jälkeen, joten opetus tulee tänään. Siispä:

Päivän opetus:

Älä syö ensaïmadaa ilman sokeria. Se ei maistu _millekään_ ja on korkeintaan äklö. Vaikka taikina on croissantmainen, maku ei ole sinne päinkään.

Toinen opetus voisi olla se, että espanjaa puhumalla saa apteekissa proviisorilta henk. koht. neuvoja akillesjänteen hoitoon, mutta se olisi ehkä jo liian todellisesti opettavaista.

Ja vielä historiikin taittajille: olkoon voima kanssanne. Hommia on aikalailla tarpeeksi. Ja erilaisia vaiheita teoksen valmistumisen tiellä on ollut riittämiin.

Eipä siinä sen kummempaa. Toivotaan, että ilmat suosii ja espanjalaiset alkais joskus oikeasti kierrättämään.

Hasta la pasta.

Aaltoliikkeitä

2008-03-12T22:27:00.003+02:00

Liika tekeminen on päässyt pitkästä aikaa siihen pisteeseen, että päivisinkin väsyttää, kun ei ehdi nukkumaan tarpeeksi. Mutta kiireestä huolimatta tätä ei voi hehkuttaa liikaa: Kjell Carlström teki tänään suomalaista pyöräilyhistoriaa voittamalaa ensimmäisenä suomalaisena maantiepyöräilyn korkeimman kategorian (Pro Tour) kilpailun, etapin Paris-Nizzassa!

Onnea Kellulle, ei voi muuta sanoa! Hattua ilmaan, tuohon ei ole vielä pystynyt kukaan muu suomalainen. Vaikka veikkaan, että lisää on tulossa, Kellulta tai muilta. On se vaan niiiin hienoa. Ja ottaa muuten ihan vihalla kupoliin, etten nähnyt etappia, kun oli luennola ja tekemässä yhtä haastattelua (pyöräilyaiheista, toki). Eikä isukkikaan haltioissaan tajunnut nauhoittaa etappia, koska a) luuli, että hatka tulee kiinni b) ei muistanut, että uusi digiboksi on nauhoittava. Näin sitä voi käydä. Saattaa tekstaria pukata Liquigasin miehelle:).

kaikenlaista

2008-03-08T22:47:00.004+02:00

Viime päivinä olen saanut syödä itsetehtyä leipää useampaan kertaan. Nyt jouduin samaan puuhan itse ja bloggaaminen sujuu taikinan kohotessa. Tähdellistä.

Viime päivät ovat sujuneet varsin tiiviisti eri hommissa: koulussa, työjutuissa ja historiikissa noin pääosin. Miksi oi miksi myös Tylkkärin skannerikone on niin vanha ja raihnainen? Peppu puutuu kuvien kanssa puuhatessa. No puutuu se muutenkin, sain toisen piikin kankkuuni. Sai istua viini-iltaa taas tyynyn kanssa, ihan kuin sitseilläkin. Vallan mukavia tapahtumia molemmat kumminkin. On se vaan kivaa, että on niin hauskoja tyyppejä, joiden kanssa voi pyöriä.

Tänään ajoin taas testilenkin ja nyt yritän päätellä, että mistään kipualueelta ei satu. Se ei vaan ole ihan niin. Huomenna testaan uudestaan ja vasta sitten teen johtopäätöksiä aiheesta. Piikistä kun on vaan kolme päivää. Leirin puolesta tässä joka tapauksessa jännittää.

Sitä ennen pitäisi hoitaa yksi jos toinenkin asia, joten huh hah hei vaan. Menen vaivaamaan taikinaa. Ja nukkumaan, sitäkään ei tunnu ehtivän ihan riittävästi.

Vaikka mitä

2008-02-25T16:50:00.005+02:00

Monena päivänä mielessäni on pyörinyt monen monituista hyvää ideaa blogimerkinnäksi. Viikonlopun vietin yhtä vallan mainiota urheilun ja journalismin pariin sijoittuvaa blogia seuratessani ja aloin samalla miettiä omaa ilmaisuani. Tylkkärin päätoimittajaa vapaasti mukaillen: on sitä kaikkia hienoja aiheita maailma piukassa.

Entä peppu? Ei voi tietää. Sain viime torstaina siihen kortisoni-injektion pro-urheilulääkäriltä, joka arvovaltaisesta olemuksestaan huolimatta ei empinyt näyttää itse mallia huippuhyvästä "Kalle Palander syöksyasennossa"-tyyppisestä venytyksestä. Ilahduttavaa. Nyt vaan pitäisi olla satulatta vielä loppuviikkoon asti.

Ja kyllä, se riipii ihan vihalla aina vaan, etenkin kun keli on mitä mainioin. Ja leiriin palaa halu valmistautua. Kaverini sanoin: "Kuka näistä päättää?" Miksei edes se mäkijuoksu voi toimia, jos muuten malttaa kävellä? Ja kuka on vastuussa siitä, että koulumatkapyöräilyn sijasta joudun autoilemaan ja olemaan siten epäekologinen? Sanoisin että minä ja Turun joukkoliikennepäättäjät, jonka ansiosta bussimatkailu on suhteettoman hintavaa arvokortilla, jopa näillä bensanhinnoilla.

Olo on välillä kuin jongloorillä, joka tasapainoilee saadakseen pidettyä kaikki pallot ilmassa. Mulla on ilmassa tällä hetkellä seuraavia palloja: Kritiikin historiikki, TYY-hommat, Mylly-hommat, lehtihommat, yhteensä neljä eri julkaisua, treenaaminen ja joku opiskelun tapainen, esim. se bloody nettikurssi.

Kaikkia hienoja ajatuksia olen pohtinut näin toipilaana, kun en ole päässyt etenemään kuin vesijuoksijan tai kävelijän nopeudella. Nyt en tietenkään saa ainuttakaan ruudulle, sillä naapuri päätti jatkaa remontointiäänten voimallista tuottamista juuri nyt. Vaan eipä sillekään hyvää aikaa taida edes olla. Ehkä jatkan vaan sen 70-luvun tekstin kanssa ja palaan aiheeseen tuonnempana. Vi hörs.

Oma napa paras napa?

2008-02-17T12:21:00.003+02:00

Olen luultavasti yksi maailman ärsyttävimmistä toipilaista. Raportoin kanssaihmisilleni tuntemastani kivusta vähintään säännöllisesti. Eikä tämä johdu siitä, että olisin ensimmäistä kertaa ikinä terveydellisesti rajoittuneessa tilassa, jonka vuoksi maailmani olisi sirpaleina. Samalla häpeän vinkumistani, sillä tiedän ihmisiä, jotka ovat joutuneet tulemaan paljon pidempään paljon suurempien tuskien kanssa toimeen. Kyseessä on vain oma pieni henkilökohtainen tragediani kevään lähestyessä. Se on silti inhaa, sillä istuminen on ihmisen perustarve, eikö? Raihnaisuuden tunnetta kasvattaa myös yön aikana iskenyt hillitön niskajumi.(See: sain valitettua tässäkin).

Kevään lähestymisen tietää paitsi kelistä ja tulevasta leiristä, myös siitä, näin taas unta vapusta. Aloin pohtia, miksi nään toistuvasti keväisin unta vapusta, etenkin pilalle menneestä tai muuten vaan omituisesta vapusta. En saanut vielä täyttä selvyyttä asiaan, mutta se ehkä liittyy jokakeväiseen angstiin siitä, etten tunne olevani kyllin hyvin valmistautunut tulevaan kevääseen treenimielessä. Yhtäältä kyse on nimenomaan treenaamisesta, toisaalta suunnitelmien toteutumattomuudesta ja ehkä myös tietystä pessimismistä, jonka taustalla taas lymyää se, etten tiedä paljonko happea tulevana suvena on saatavilla. Onneksi en enää nää niitä unia, joissa ajan autoa (tai pelaan tietokonepeliä, jossa ajetaan autoa), joka ei pysy tiellä tai pysähdy punaisiin. Alitajunnan viestittely kannattanee silti huomioida.

Omaa napaa olen pohtinut myös vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Paljonko ihmiset kertovat itsestään? Kerronko minä liikaa tai paljon enemmän kuin muut? Olenko hence ärsyttävä? Todennäköisesti ainakin jonkun mielestä. Mietin myös ihmisten jakautumista ryhmiin. Lukion jälkeen tuntui siltä, että ihmiset ympäriltäni - lähinnä tietty muut lukiosta päässeet - jakautuvat erilaisiin ryhmiin, kun lähtevät opiskelemaan tai tekemään mitä kukakin. Lopulta se isojako ei ollut hirveän dramaattinen, koska harva kaverini vaihtoi kaupunkia tai katosi maan alle. Tosin nyt huomaan, kuinka koulutus muuttaa ihmisiä, ainakin pinnalta. Tai ainakin se korostaa tiettyjä piirteitä ihmisissä. En voi tietenkään itsekään väittää, ettei mikään olisi muuttunut pääni sisällä sen jälkeen, kun ensi kertaa Ryssänmäelle kapusin.

Nyt tuntuu olevan ilmassa seuraava isojako. Ihmisten pariutumista on tapahtunut toki jo pitkään, mutta tietyn massapsykoosin ainekset tuntuvat leijuvan ilmassa, kun sormuksia ilmestyy epidemian lailla porukan nimettömiin. Tai sitten se johtuu vaan tästä iästä. Ja eihän sen luulisi ihmistä lopulta ihan hirveästi muuttavan, mutta ihmisestä riippuen sillä tuntuu olevan erilaisia vaikutuksia. Toinen jakoa pönkittävä asia on valmistumisen häämöttäessä tehdyt muut tulevaisuudensuunnitelmat, kuten asunnonosto. Sitä, kuten muitakin kiinteään omaisuuteen liittyvää on ilmassa välillä kunnon pölähdyksinä, joskaan ei sentään vielä aivan sumuksi asti. Kolmas jakoaihe on tietysti ihmisten lisääntyminen.

Iloitsen lapsia saaneiden puolesta, mutta samalla yhden tutun ja vauvan nähtyäni, että en osaa sanoa saati kysyä aiheesta lähes mitään luontevaa, ainakaan vielä. Ja sekin on jännää, miten ihmiset suhtautuvat aiheeseen noin ylipäätään. Ketä lapset muuttavat perinpohjin, kuka osaa vielä pukea sanoiksi sen muutoksen, joka tapahtuu? Kuka sopii siihen ulkopuolelta tulevaan muottiin, mikä aiheeseen liittyy ja kellä on pokkaa tehdä asiat omalla tavallaan? Koska tuttuni eivät vielä ole laajamittaisesti perheellistyneet, en vielä saa tietää vastausta. Joka tapauksessa ne, joilla on selkeä visio esim. seuraavan viiden vuoden kulumisesta, kuten: "työ, naimisiin, kaksi lasta, farmari, rivari ja koira", tuntuvat olevan eri maata kuin muut. Muut eivät välttämättä tiedä vielä, mitä aikovat. Eivät ehkä aiokaan suunnitella niin tarkasti ja menevät fiilispohjalta tai hommaavat vielä uuden tutkinto-oikeuden, lähtevät Lattareihin työharjoitteluun tai keksivät jotain ihan muuta.

Missä vaiheessa muuttuu sosiaalisesti epäkorrektiksi ihan muun tekeminen tai suunnitelmien muuttaminen? Ei noin ajatuksen tasolla varmaan koskaan, mutta mikä on käytäntö? Koska sitä pitää oikeasti alkaa selittämään omille kavereillekin (ei siis vain tädeille, jotka ihmettelevät joka tapauksessa), että ei ole vielä saanut sitä gradua vauhtiin ja aikoo oikeasti tehdä vielä kandin johonkin muualle, tai huvittaisi oikeastaan lähteä vaikka Etelä-Ranskaan tekemään jotain hanttihommia? Missä vaiheessa turvallisuudentunteen tavoittelu vie voiton? Lyhyesti: koska iskee keskiluokkaisuus?

Jollekin se edustaa kauan tavoiteltua vakautta, ja on siksi tavoiteltavaa. Joku ajautuu ehkä tilanteeseen itse sitä tiedostamatta. Ja miten Vakiintuminen (suuri, siksi isolla) vaikuttaa ihmiseen? Voiko enää käydä baarissa ihmisen kanssa, jolla ei ole varaa mennä taksilla kotiin tai tarjota kolmea kierrosta? Pitääkö vähävaraisemman lakata näkemästä kavereitaan, koska nämä haluavat vain golffata tai tehdä jotain muuta hiton kallista? Eihän niin pitäisi käydä, muttä käykö silti? Missä vaiheessa ihmiset unohtavat, millaista on olla köyhä tai nöyrä?

Tuskan parahdus

2008-02-09T00:23:00.001+02:00

Istun tyynyllä, kun en muutakaan voi ja sain tänään lisää tulehduskipulääkettä tuohon ihme lihakseen. Eihän sitä pysty edes venyttäämään vielä, kun se on niin tulehtunut. Argh. Fysioterapeutin antamat venytysvinkit olivat kyllä yllättävän päteviä, taas huomasin oman ajatteluni rajallisuuden: parin sekunnin pumppaavasta venytyksestäkin voi olla jotain iloa:).

Paitsi tyynyllä istuminen, myös treenien rajoittuneisuus on tuskastuttavaa. Niin kuin ne flunssat nyt eivät olisi riittäneet ja treenaamaan olisi päässyt aivan liikaa. Ja samalla pitäisi päättä loputkin detaljit kevään leiristä, esim. että millä sen rahoittaa:O. Ja toisaalta montako päivää sitä jaksaa/pystyy tärväämään Barcelonassa. Pääsenkö mä edes siihen mennessä sellaiseen pisteeseen noissa jutuissa, että saan sieltä mitään irti? Argh toistamiseen. Mun keskittymiskyvyllä ei vissiin saisi olla _mitään_ muita aktiviteettejä elämässä, jotta saisin gradun kunnolla etenemään. Ehkä menen ensi viikolla ohjaajan pakeille, voisi olla hyväksi.

Kämpän saaminen kuntoon on sen sijaan edistynyt hiukan, mikä on mukavaa, samoin nettikurssi on pakostakin edennyt. Taas vaan rupeaa olemaan turhan paljon deadlineja joka puolella. Miten siis löytää löysäräkäilyn ja aktiivisuuden välillä se hyvä tasapaino? Ja saada samalla tuo saakelin lihan paranemaan? Se ei tapahdu ainakaan skannaamalla valokuvia yleisen historian skannerilla. Toivottavasti valokuvat hoituvat historiikkiin jollain muulla ilveellä. En vaan ole satavarma, kuka ne sinne hoitaa.

Piukea pakara

2008-02-04T19:16:00.001+02:00

Mietin tuossa, miten onnekkaasti olen aiemmin välttänyt suurimman osan potentiaalisista urheiluvammoista ja monenlaisista venähdyksistä, vaikka monensorttisia treenejä on aina jossain välissä tehty. Mitä nyt se viimekeväinen tulehtunut akilles, se muinoin leikattu polvi ja tuo joitakin vuosia sitten operoitu peukalo. Niin ja se kertaalleen murtunut pikkusormi ja joku muu pikkuvaiva joskus, mutta anywayz. Sitä taas alkoi kummasti arvostaa niitä nuhattomia ja muutenkin potentiaalisen toiminnallisia (treeni)päiviä, kun viime tiistain punttitreenin jälkeen testasin selänvenytyspenkkiä pitkän tauon jälkeen. Se näyttää kidutuslaitteelta, mutta ei sitä ole. Hetken aikaa olo oli jopa hyvä, mutta sittemmin jysähti.

Jostain loka-marraskuulta lähtien joku pieni vieno hermo on sähkötellyt oikeassa takareidessäni kainoja viestejä itsestään, mutta en ole hirveästi moisesta päätäni vaivannut. Muutamalla passiivisella venytyksellä se on hiukan helpottunut ja siksi päätin sähköttelyn yllyttyä testata venytyspenkin vaikutusta. No sieltä niitä S.O.S.-koodeja alkoi sitten pukata ja torstainen Journalistiliiton kouluts oli mennä siksi penkin alle. Tai päälle, ihan miten vaan, sillä kipu istuinkyhmyn liepeillä teki missään asennossa istumisen vähintäänkin tukalaksi. Illan luento ÅA:lla menikin sitten Eriksgatanin missaamisen (voi taivas, että ihminen voi olla toope ja katsoa päivämäärät päin mäntyä) taivasteluun sekä edes jonkinlaisen istuma-asennon löytämiseen. Onneksi takarivissä voi rötvätä huoletta.

Perjantaina iskin sitten YTHS:lle ja lääkäritädin mukaan kaiken takana on tulehtunut piriformis-lihas, joka painaa iskiashermoa. Voi olla, tosin samat oireet herra Googlen ja kirurgi Oravan mukaan saa aikaan myös muutama muu vaiva. Nevertheless nyt vedetään nappia napaan ja istutaan tyynyn päällä. Saa siis myös työergonomiaansa pohtia. Töitäkin voisi ehkä tehdä siinä sivussa. Esim. jakaa 350 pullaa kännisille opiskelijoille Vartiovuorenmäellä. Sinne kaikki laskemaan:), lumesta eikä jäästä tosin ole takeita.

Sain tänään entiseltä opettajaltani vanhoja kritiikkiläiskuva 60-luvulta. Ja onneksi muitankin kuvalähteitä on löytynyt, joten saattaa olla että mokoma julkaisu saadaan joskus jopa kansiin. Jos se leipäteksti nyt vaan vielä saapuisi. Sain myös kuulla uudesta potentiaalisesta pyöräilyhistoriikista, mutta sen toteutuminen on auki. Sais nyt vaan nämä entisetkin pois käsistä joskus. Tutkimuksesta journalismiksi - kurssilla koin myös pienoisen valaistumisen siitä, että jos se G olisi edes lähellä valmista kesällä, ennen 8.8. olisi sen kaupallistamiselle hyvät saumat. Näin ne olympiadit vaan menee. Prose ei kelvannut aliokirjoitukseksi, mutta ehkä tämä käy. Saas nähdä.

Pahoittelen pelkkien päälauseiden tuottamista. Koitan saada edes seuraavaan lehtijuttuun niitä vähemmän. My bad.

Melko voittajafiilis

2008-01-20T00:20:00.000+02:00

Ensinnäkin: luin tänään oikeasti yhden graduun liittyvän artikkelin. Kokonaan. Wuhuu! Ja tein siitä muistiinpanot, no copypastella, mutta kuitenkin.

Toiseksi: vätväämisen päätteeksi lähdin räntäsateen tauottua - voi taivas tätä keliä - pimeään juoksemaan ja tein lopulta hyvän treenin Kuuvuoren rapuissa, ylös asti juosten. Noita settejä olisi ehkä mennyt enemmänkin, mutta tein sinne sekaan Aavo Pikkuus - tyylisiä VK-harjoitteita (vauhtikestävyys-). Ensin jännehyppyjä ja suoraan sen jälkeen 20-30 m spurtti täysillä. (Tai mistä minä tiedän, en ottanut metrimitaa mukaan;)). Ja mun kimmoisuusominaisuuksilla ne jännehypyt on tappoa, aina. Ainakin jalkojeni hermotuksen mielestä. Varmasti huomaa huomenna jotain tehneensä. Vielä yksi havainto lisää: kun pistin täysillä hanaa siihen rappujen jälkeiseen ylämäkeen, henki alkoi vinkua hiukan, mutta keskittymällä uloshengitystekniikkaan sain korjattua tilanteen. Ja se iloinen juttu: vinkuhetkellä syke oli yli 190. Ei siis mitään 165 tai muuta. Plussaa, hykerryttävän mukavaa. Tämän ansiosta voinen siis uittaa koipiani yhä enenevässä määrin maitohapon suossa. Take that you puskurointimekanismi.

Musiikki jeesaa nykyisin jopa tuollaisissa keskittymistä vaativissa harjoitteissa. Ennen se on vaan häirinnyt, mutta ehkä juju on siinä, että keskitynkin musiikkiin ja sen rytmiin enkä siihen, paljonko keskivartalostani roikkuvat raajat yhtäkkiä painavatkaan. Pitää vaan olla oikeanlaisia kipaleita mukana. Bueno, i alla fall. Ja kun mättää ämppärisoittimen piukkaan randomissa eri artistien biisejä, on hyvä pore melkein taattu. Kun vielä jostain saisi tollasen Rocky Balboa - minä vastaan luonnonvoimat- tyylisen treenin kruunuksi sen Rockyn tunnusbiisin jostain. Anyone?

Tuon päälle vielä sauna ja itseleivottua piirakka/pannupizzaa. Tjsp. Eiköhän tästä vielä hyvä tule. Pikku hiljaa.

Ees ja taas

2008-01-16T17:06:00.000+02:00

Iltaa,

Jokunen tovi on vierähtänyt edellisestä merkinnästä. Sen jälkeen olen ollut Suomessa, Espanjassa, Suomessa, Turussa, Tampereella, Lahdessa ja kai vähän jossain muuallakin. Etelän maa imi takin tyhjäksi, joten on tarvinnut puhaltaa vähän. Pikku hiljaa riittänee jo.

Graduaihe vaihtui edellisellä reissulla, mutta tematiikka on edelleen sama. Eteneminen myös, eli hidasta. Laminaatti on jo onneksi lattiassa, listat puolestaan eivät ole paikalleen vielä päätyneet. Matkaa on siis siihen täydelliseen, tehokkaaseen ja Ihanaan Elämään vielä:). Mutta päätin olla välittämättä, ja se auttoi. Nyt pienemmin askelin. Ja tänään vielä foxtrottiakin (kirjoitetaanko sitä edes noin?).

Edellispäivänä oli SE päivä, jolloin 6 kk PK-kausi loppui virallisesti. Puoli vuotta Tidaholmin temposta siis. Eihän joka päivä voi peesissäkään pysyä alle anakynnyksen, mutta tavoitteelista VK/MK-treeniä noin luvan ja ajatuksen kanssa tein pitkästää aikaa viime viikolla tunnustellakseni tilannetta. Ja eilen se jo sujui vähän paremmin. Ja eiku sitten sitä tempoa vaan hieromaan paremmaksi, miksei muitakin ominaisuuksia toki.

Pikku hiljaa yritän myös katsoa noita G-kirjoja yhä enemmän sillä silmällä. Ehkä niitä siis pitäisi myös lukea jossain vaiheessa. Tällä hetkellä ajatus siitä ei ahdista enää merkittävästi, joten eiköhän siitä jotain tule. Joskus ihmettelin ihmisiä, joilla oli graduvaikeuksia, mut nyt voin vaan todeta viisastuneeni siinäkin asiassa. Siis siinä, miksi ne tuppaavat venymään. Mutta linkkejä aiheeseen liittyen olen jo kahlannut, olevinaan ainakin kovin hyödyllistä sekin. Ja hyvä niin.

Ja kun olen välillä ollut pitkästä aikaa jopa ylenpalttista (tosin kovin hetkittäistä) tarmoa puhkuva, ja ideoinut vaikka mitä ja mailannut vaikka kelle, niin mikä siinä on, ettei jengi vastaa niihin viesteihin yhtä innolla, häh? Eli onko ne mun muokkaamat historiikkijutut mistään kotoisin vai nou? Entä kiinnostaako opiskelijakuntia liikuntatapahtuma-alennukset? Ja missä kalenterissa niitä tapahtumia saadaan mainostaa, mitä? Kertokaa, kerpele. Huomenna maakunta-arkisto saa ainakin valottaa tilannetta paljastamalla kuva-aarteitaan.

Åbobo

2007-10-31T23:39:00.000+02:00

Moroo,

Nyt moon Turuus. Vaikka ehdinkin jo aklimatisoitua (noinko se kirjoitetaan?) BCN:aan niin, että paikalliset jo alkoi kyselemään tietä eri paikkoihin. Mä oon siis niiin katalaanin näköinen, ehkä? Hmm. Nyt silti täällä tihkusateessa, ja eilen 16h unta palloon. Pientä rasitusta siis aiheutti reissu. Mitähän tulisi pidemmästä? Mietin, että eihän tässä ihan tavallista polkua mennä tuon vaihdon suhteen. Mutta pakko on ajatella omaa tilannetta ja voimavaroja. Ja toisaalta, jos oisin pystynyt menemään sinne aiemmin, ja ollut mukana kaikissa tervetuliaishyrinöissä, tuntisin enemmän porukoita ja itseni ryhmään kuuluvammaksi. No, on tuolla nyt silti tuttuja jonkun verran, onneksi. Etenkin ne hauskat brassitytöt tuolta kämpältä. Hauskoja tyyppejä. Ja enpä oo aiemmin miettinyt sitä, miten helppoa esim. mulla on Espanjassa niihin verrattuna vaikkapa kämpän saaminen ym. Avartavaa. Ja mä sitten kerron niille tarinoita kylmästä ja vähäväkisestä Suomesta ja sen kielestä ja niillä on hauskaa, koska Barcelonahan on ihan kylä Rioon verrattuna.

Mutta nyt siis täällä, ja siedätyksessä ja vaikka missä. Ja tuo leikattu peukalo tai sen käden ranne vihoittelee hämärästi, ehkä johtuu uudesta kilpurin stemmistä, ei mitään käryä. Nyt vaan pitää yrittää tulla toimeen sen, ja cyclon kanssa. Huomenna vaan soittelemaan YTHS:lle myös tuon kuudetta viikkoa jatkuvan nuhan (tms) kanssa. Vi ska titta. Mutta tänään ainakin pyöri suht mukavasti myös voiman kannalta. Kannattaa siis hinkata mäkeä:). Jospa täällä nyt kokeilisi taas niitä Liedon ja Paimion portaita. Ja samallahan pitäisi tietty lukea ne kuusi sallittua lainakirjaa UAB:sta ja ne kopioidut päälle. Ja keittiöön tietty pitää saada lattialistat ja olohuoneeseen kaapit ja vaikka mitä.

Tuolla reissussa tapahtui tietty vielä muutakin. Kuvia voin pistää seuraavaan viestiin. Gironan retkellä oli kivaa, 90 000 hengen kaupungissa pystyi jo hengittämään (vähän niin kuin brassitytölle kävi Lissabonista (2 milj. as.) Barcelonaan (4 mijl. as.) tullessa. "Hay gente, hay cosas. Aqui puedo respirar. Jajaja = hahaha:)). Joka tapauksessa siellä oli nättinätti vanha kaupunki ja muurit 900-luvulta ja kaikki. Ja legenda kärpäsistä ja pyhimyksestä. Voishan tuota harkita. Ja se peli. F.C.B. vs. U.D. Almería 2-0 (1-0 Henry, 2-0 Messi). Ja noin Gironan verran asukkaita stadionilla. Ihan törkeä meininki ja tunnelma, vaikka peli ei vissiin urheilullista täydellisyyttä hiponutkaan. Mielenkiintoista tarkkailtavaa silti.

Mielenkiintoisia olivat myös bataatit, joita vuokratäti syötti ja paahdetut kastanjat, joita Gironassa myytiin. Vuokratäti kyllä alkoi lopulta jo tökkiä. Oikein kunnon naismainen muiden asioiden kaivelija. Eniten silti tökki yläkerran kylppärin kohtuuselkeä homeongelma. Mutta muut ihmiset siellä oli ihan kivoja. Ja koko homma kaikenkaikkiaan ajatuksia herättävää puuhaa ja siten hyödyllistä. Mutta jos vaihtariaika on (kuten ESN väittää) elämän parasta aikaa, alkaako sen jälkeen itsestään selvä alamäki? En suostu uskomaan.

Tienvarsihuoria ja pätkivä netti

2007-10-23T14:43:00.000+03:00

Heis sveis taas,

Nyt sitä uutta tekstiä tulee:). Vaihdoin tuossa viikko sitten (tjsp) kämppää, ja siellä ei ole omaa nettiä, ainoastaan naapurilta vohkittu signaali. Ja sehän sitten pelittää kaikkien kämppisten (kaksi brassityttöä ja kaksi meksikolaista ja yksi espanjalainen edellisestä talosta ja välillä muitakin) koneilla, vaan ei mulla. Paitsi silloin tällöin parvekkeella. Rankkaa istua illalla pimeässä takki päällä partsilla;). Joko olen omaksunut näiden paikallisten hirmuiset vaatemäärät ja akklimatisoitunut lämpimään, tai sitten täällä on oikeasti tullut viileämpää. Kämppikset on kivoja, ja ollaan puhuttu henkeviä vaikka mistä. Mutta nekin etsii pysyvää kämppää täältä. Vuokraemäntä (?) on sitten varsin jännä täti, jolle tieto ihmisten sosiaalisesta statuksesta (varattu/vapaa) on se olennaisin. Oli siis noin kolmas kysymys, jonka se mullekin teki. Ja annas olla, kun yksi huone vapautui ja sinne tuli portugalilainen mieslääkäri asumaan. Sekös oli kuulemma onnenpotku muille talon tytöille, jotka ovat sinkkuja. Huh huh.

Jotenkuten paremmin on sujunut, siihen vaikuttaa etenkin se, että viime viikolla sain kerättyä varsin kivasti tunteja pyörän päällä, taisi tulla reilut 20h. Osaltaan siihen vaikuttaa se, että olen haahuillut ties missä keskellä kaupunkia matelevan liikenteen seassa, toisaalta myös lauantain kiva pikku eksku seuran kanssa Coll de Formic - vuorelle. Mentiin tosi hiljaa, mitä ne muilla lenkeillä eivät tee, ja kun päästiin perille, noustiin mäkeä 1,5h. 17 km tai ainakin suunnileen. 39x25 ei ollut ihan riittävän pieni välitys siihen mulle siihen puuhaan, sano muut mitä sano. Eli sellasella huimalla 60-75 rpm tahdilla mentiin hyvän matkaa. Hih. Pikku-Sóller tuntuu paljon pienemmältä tän jälkeen. Mut ajoinpa kuitenkin ylös ja pääsin onneksi alas seuran pakulla, oisin ollu muuten ihan jääpuikko, koska ylhäällä oli +15C ja minna tietty ihan hiessä. Muut jäi sitten sinne syömään ja ihmettelemään kun mä leikin entusiastia ja poljin takaisin BCN:aan. Eipä tarvinnut keksiä illaksi juuri muuta tekemistä kuin safkaaminen:). Mutta se yksijalkainen mies nousi myös koko mäen ja oli reilusti ripeämpi mua. Yksijalkainen nainen ei noussut koko kinkamaa, vaan taisi kääntää jossain vaiheessa uukkarit. Mukana oli myös yksi tandemsysteemi, eivätkä hyökään valloittaneet koko vuorta. Ymmärrettävää. Niin ja noita tienvarsihuoria tosiaan on tullut vastaan useampia, keskellä päivää. Ensin olin ymmälläni, mutta sitten tajusin, mistä on kyse. Pumpulissa olen kasvanut, siis. Brassitytöt eivät kummeksuneet tuota yhtään, mutta Riossa onkin varmaan varsin eri meno.

Muuten olen ollut suht rauhaksiin ja skipannut esn:n rooma(tooga) ja Love-bileet ihan tahallani. Suosituksena nimittäin on tulla baariin tuossa yhdeltä yöllä, joten voi arvata, miten seuraavan päivän siinä käy. Puritaanimeininkiä ehkä, mutta aikani on rajallinen. Kävin silti kahveella yhden toisen vaihtarin kaa ja sekös oli kivaa. Menen myös yo:n tai yo-kunnan (?) järkkäämälle Girona-retkelle la ja su Barçan matsiin. Pitää vaan sinne hommata eka liput. 40e halvimmillaan. Ei mitään pisnestä, siis. Ei ainakaan sen 2krs kaupan kanssa, mikä niillä on. Ajattelin katsoa silti, josko niillä olisi Barça-ajopaitoja siellä. Pari vuotta sitten kun niillä oli myös pyöräilyjoukkue. Ois aika pähee sellainen.

Ei silti ole ehtinyt paljon oleilla, koko ajan on jotain, mitä on pakko tehdä. Ja vanhemmat senkun kyselee, että oonko ollut yo:lla. No en kerpele tule tänne joka päivä, kun matkoihin menee eestaas 1,5h. Mutta tänään sain lopulta suurimmat paperiasiat hoidettua. Vaikka pääsenkin sinne tdk:aan kirjoille vasta marraskuun alussa. Heil on jokku ihkut kiintiöpäivät siihen. Mut sain myös selventävät paperit aiemmalle saapumiselle TY:a varten. Hyvä niin. Nyt pitäisi osata valkata täältä niitä kaikkein olennaisimpia kirjoja kopioitavaksi ja suomeen tuotavaksi. 6 kpl saa tosin vaan lainata kerrallaan. Vapaudenriistoa ihan selkeesti. Mutta 2 vkoa on laina-aika, joten suomenvisiitin jälkeen voin palauttaa ne, ja lainata uusia. Siis 29. pvä suomeen ja 12.pvä takaisin tänne. Ja sitten taas sen jälkeen takas sinne pohjoiseen, siellä kun on kaikkea pisnestä myös. Juttelin unkarilaisen vaihtarin kanssa, ja sanoi, että pakko lähteä joulunviettoon joulukuun alussa ja tulla takaisin tammikuun puolivälissä, koska muuten on lennot sinne niin kalliita. Näin se on. Munkin pitää säätää noitten lentojen ja pyöränjemmaamisten- ja kuljetusten kanssa vielä tovi. Mutta kun tulen sinne, mennään TYYn 85-vuotisvuosijuhliin, jee. Pete on jo sen verran kunnossa. Haava liki ummessa jo, jipii.

Tällaista tällä haavaa. nuo ääkkoset on oikein mukavan raivostuttavia käyttää ilman omia näppäimiään. Työvoitto, siis. Vi hörs. Eiku hasta luego. Ja jos haluatte nyt soitella, ottakaa yhteyttä uuteen Happy Movíl - liittymääni: +34 69 34 76 309. Hommasin ihkun prepaidin, kun täällä kumminkin joutuu aina väliin soittelemaan johki paikallisiin numeroihin. Eipä juuri nyt muuta. Paitsi että tehkää ihmiset itselleni profiili naamakirjaan, se on koukuttavaa puuhaa. Soon moro.

Mallimamman kotona

2007-10-15T22:18:00.000+03:00

Täällä ollaan. Ja on oltu jo jonkin aikaa. Pitäis sanoa varmaan, että on ihkua ja raksupoksua ja tosi fantsua. Mutta ei oikein oo. Stressaa vaan lähinnä, kun on sata asiaa, mitkä pitäis hoitaa. Mutta aloitetaan alusta.

Tultiin Reetan kanssa viime sunnuntaina tänne ja oli lämmintä, vaikka bussissa nukkuminen aiheuttikin vilunväreitä. Hitto, miten inhaa. Ja sitten luuhattiin koko päivä kaupungilla, mm. Picasso-museossa ja muualla. Kivaa, mutta tuli taas illalla vilu, kun oltiin väsyneitä. Maanantaina vielä turisteiltiin ja crocsien poisjättäminen säästi jalkoja. Kyllä oikeat kengät on poikaa. Isken tänne kuvia sitten, kun saan ne ulos tuolta kamerasta joskus.

Tiistaina Reetta lähti kohti etelää ja elää nykyään hostellissa nukkuen riippumatossa katolla:). Mä aloin hoitaa asioita ja niitä on. On paljon, ja monessa paikassa. Ja joka paikassa on ihan pirusti hälyä, autoja ja ihmisiä, jotka huutaa. Eikä siinä kai periaatteessa mitään. Huomaan vaan itsessäni suuren määrän puutteita sopeutuakseni tänne noin vain. Listaa kaikista puutteista en vielä osanne kasata. Mutta enimmäkseen olen tajunnut olevani enemmän se mystinen metsätyömies, kuin luulinkaan. Siis kaipaan hiljaisuutta ja vieroksun yletöntä hulinaa paljon enemmän kuin luulin. Toiseksi huomaan, että uudet kuviot rassaavat paljon enemmän, kuin avarakatseisesti ajattelin etukäteen. Tämä kaikki kulminoituu kuitenkin siihen, että männä koettelemukset ovat jättäneet syvemmät ja pidempiaikaiset jäljet stressinsietokykyyn, kuin luulin. Tuntuu hölmöltä olla arvioinut itsensä monessa suhteessa aika lailla pieleen. No, ehkä saan silti jotain materiaalia kerättyä ja jonkunlaisen opinnäytteen joskus kasaan. Ne hienot syksyn treenisuunnitelmat nyt eivät kuitenkaan toteudu sellaisenaan, koska joka lenkillä kaupungista poispääsy ja sinne palaaminen nielee paitsi rutosti aikaa, myös kärventää entisestään hermoja. AAARGH. Se Girona voisi olla hyvä ratkaisu tähän. Siis kevääksi. "Treenaa samoilla mestoilla kuin Lance", siis.

Täällä siis punkkaan kämpässä, jota vuokraa mallimamma (unohtakaa tosin Sjöroos, tämä kävisi itsekin mallista). En maksanut eka kuin viikon vuokran, jos vaikka olisin saanut sen yhden toisen kämpän. Sepä tarkoittikin, että varaukseni seuraaville viikoille ei pätenyt, joten huomenna joudun lähtemään täältä, kun tuon yhden belgialaisen pojan lisäksi tänne pukkaa jotain saksalaisia mallityttöjä. Ja nämä espanjalaistytöt ovat olleet täällä ihan paiseessa, että mistä löytää kämppä. Ja minä tietty myös. No, huomenna sitten on pakko roudata kamat seuraavaan paikkaan, joka on kyllä hienompi, mutta siellä on pelkästään latinotyttöjä. Se ei ole hyvä ratkaisu hiljaisuuden kaipuuseen, mutta paljon parempi silti, kuin viiden hengen dormitorio. Oma huone siis, edes. Vi ska titta. Huomenna menen myös lenkille viimein niiden seuran tyyppien kanssa. Siis sen yksijalkaisen miehen, ainakin. Komeasti se vaan veivasi velolla yhden käden ja jalan voimin, kun yhtenä iltana kävin siellä. Koittakaapa ite. Saa nähdä, miten käy. Mallorcan reitistö on saanut entisestään lisäpisteitä multa tämän reissun aikana. Asiallinen mesta, kyllä.

Yliopistolla pitäisi hoidella kaikkia asioita vielä vaikka miten ja samalla seuloa ne parhaat opukset kopioitavaksi. Ja niitä on noin sata. Ehkä. Ja siiten siellä Camp Noun Barca-keskuksessa on vielä lisää. Ja mulla on sinne vapaa pääsy marraskuun loppuun, vähänkö päheetä:). Eniten siis tässä kaikessa riipii tuo tutkimuksen aloittaminen, se ettei pääse ajamaan niin paljon, kuin haluaisi ja tuo jatkuva häly. Se tuli todettua myös vaihtarien Zaragoza-reissulla. Itse festivaali, jonka näimme, oli hieno, mutta shiny, happy ESN-people kävi vähin erin ärsyttäväksi, kun oli hitto soikoon pakko venata sitä paluubussia rupisessa baarissa kahdensadan muun tyypin kanssa selvin päin (oma vika, juu, mutta emmä vaan tajunnu, että ne haluaa pussikaljotella kolme tuntia keskellä toria). Ja tämä kaikki aamuviiteen asti. Vuorokauden reissu siis. Tutustui siellä onneksi edes muutamaan tyyppiin. Mutta sanoisin, että järjestäjät oli eniten kännissä. Juu'u. Aloin taas arvostaa kaikenlaista kunnollista organisointia entistä enemmän.

Tässä näitä tältä erää. Jätin jo vaikka mitä kertomatta, kun en nyt tuohtumukseltani kykene enempää rustaamaan. Ärsyttävää on muuten se, että vaikka luulee ymmärtävänsä Espanjaa, ei kuitenkaan tajua puhekieltä ja aksentteja ja itseltä uupuu sanoja ja aikamuotojen tuntemusta. Ja synonyymejä. Kieli on tärkeää. Nyt täytyy mennä pakkaamaan sitä huomista varten, hitto.

Lisää kivoja pikku vastoinkäymisiä

2007-10-01T15:35:00.000+03:00

Hei taas.

Tänään tapahtui taas jänniä asioita, ihan niin kuin tarpeeksi ei olisi jo viime viikkoina ollut säpinää. Onhan se tietty kiva olla kipeänä, katsoa kun toinen on kipeä ja jäädä auton kanssa niin sanotusti kammelle kun akku ja laturi pettävät ym.

Lisäkiksejä saatiin tänään siis siitä, että hygienialääkäri (?hmm?) soitti Petelle ilmoittaakseen, että sen haavassa asuu jonkun perusbakteerin lisäksi resistentti e-coli, jonka koko nimeä en nyt muista. Siis yhdentyyppinen sairaalabakteeri, ärhäkkä ja monelle antibiootille vastustuskykyinen. Nyt siis tarkkaillaan sitä, miten nykyinen antibiootti pelittää ja arvuutetaan ehkä joku toinen troppi kehiin, jos tuo ei tepsi. (Ehkä joku, millä on vielä tujummat potentiaaliset sivuvaikutukset?) Eli tod näk entistä pidempi paranemisaika. Ja kuulemma sellainen kiva pöpö, että vastaisuudessa joutuu sairaalassa eristykseen, jos vatsaa joudutaan ronkkimaan. Ja se bakteeri on voinut kuulemma hypätä messiin esim. silloin toissa keväänä Malliksella, (siis Mallorcalla), kun tuo poikaraukka oli muutenkin maha kuralla. Espanjassa kuulemma asuu noita kantoja. Aika ihana juttu, siis.

Toisekseen, aamulla soitti talonmies V. soitti ja kysyi, josko kävimme viime lauantai-iltana suihkussa? Siis hä? No alakerran naapuri on saanut keittiöönsä vettä meidän putkista, tosin katto ei vielä kuprua ja vain hiukan rappausta on tullut alas. Ja sitten herra V., isukkini ja tuttu, mukava putkimies N. kävivät vuoron perään ihailemassa tilannetta. Lopputulos: vuoto ei johdu aiemmista epäilyistä poiketen keittiöremontissa uusituista putkista tai niiden liitoksista, vaan vanhassa, lattianrajasta pilkistävässä valurautaputkessa on reikä ja se on mennyt ihan hötöksi koko rööri. Nyt odotetaan taloyhtiön putkimiehen katsantoa, potentiaalista remonttimiestä irrottamaan jollain ilveellä kohtuu tuliterä allaskaappi sijoiltaan ja muuta sen sellaista. Ja siihen asti vettä saa laskea ainoastaan vessan viemäriin. Aivan fantastista!

Sunnuntaina on silti lento. Meen sinne ja tuun sitten käymään taas täällä. Näin. Ja menisin nyt lenkille, mutta tää flunssa ei jätä rauhaan, prkl. Ehkä meen kumminkin.

Spläsh - tip, tip, tip

2007-09-28T14:54:00.000+03:00

Mätätöhkän ääni tuossa, hei. Eilen vietin aamun TYKS:issä Peten kanssa. Sitsi-iltana miekkoselle iskenyt kuume (joka leikkasi myös mun kemutusiltani lyhyeen, vaikka en pöydälle joutunutkaan), johtui haavassa kytevästä bakteerimössöstä. - Täysin tieteellinen termi, toim. huom. Eilen se mössö sitten päätti lähteä aamusella liikenteeseen ja siksi haava avattiin uudestaan. Nyt siellä on villiä hyttysverkolta näyttävää kangasta (?), joka estää haavaa umpeutumasta, jotta mätä pääsee ulos. Nice, huh? Ja joka päivä pitää kuulemma käydä terkkarilla vaihdattamassa tuo ihana kääre. Parastahan tässä kaikessa on se, että samalla Petelle napsahti kuukausi lisää saikkua ja matkustuskielto. Ei siis mitään kivaa yhteistä lomaa Barcelonassa. Hitot semmoisesta. Ei ota edes kupoliin. Ja päivän tilastotieto: ilmeisesti noin kolmasosalla umpparipotilaista, joiden umpilisäke on tulehtunut, haava alkaa mätiä. Siistiä. Ja patologin mukaan tuokin sitten lopulta oli tulehtunut.

Nyt on kuviot siis jälleen mukavasti auki. Ja sekös tuo ihanaa varmuutta kaikkeen, voi nam. Mutta keittiön lattiasta tuli silti ihan hieno, vaikkei kaikki lopulta sitä mieltä olleetkaan. Pölyä on joka tapauksessa kaikkialla. Laminaatistakin sitä irtoaa kivasti. Ja sitten vinkki: 10A sulake ei kestä käsisirkkelin käyttöä, testattiin kahteen kertaan keskiviikkona. Ja Valintatalo ei pidä tarpeellisena niiden pitämistä valikoimassa, siis sulakkeiden, ei käsisirkkelien.

Sitsitsit ja nuha

2007-09-25T13:37:00.000+03:00

Illalla on sitsit Kleion kanssa. Siis Kleiolaisille Kritiikki-sitsit ja Kritiikkiläisille Kleio-sitsit (paitsi että silloin kun minä olin nuori :) ne oli Garden-sitsit kaikille). I alla fall ska vi festa på ÅA:s sida av Henrikinkatu. Va kul! Siis Kleion biiseillä ja ukaaseilla, tulee jännää. En ole treenannut mitään biisejä, jos vaikka joudun pöydälle. Ehkä siis vanha tuttu "Minä suojelen sinua kaikelta" tai joku biisi pikkumustasta.

Muuten ei kovin kummaa kuulu. Paitsi se, että on olevinaan ihan outoa, kun on aika vähän tekemistä. Pelkään, että se kostautuu ensi viikolla täytenä häsäämisenä ennen lähtöä. Ei tahdo! Ja sekin vähän ottaa kupoliin, että leposyke ja ortostaattinen syke on edelleen koholla, siten siis myös sykkeet taivaassa lenkillä ja kanttu vei lenkin jälkeen ihan liian paljon. Flunssaa ei ole enää sen kummemmin, nenä nyt on vähän tukossa. Ei siis järin kipeä olo, mutta kroppa on eri mieltä. Ja ilma on mitä hienoin, eikä pääse kunnolla jauhamaan, joten sekin tökkii. Mutta levitin mä äsken silti tasoitetta keittiön seiniin, vaikka Pete ei oikein luottanut mun kykyihin. Ihan itse sekoitinkin koko mömmön. Jee. Puuttuuhan tuolta keittiöstä edelleen vähän vaikka mitä, mutta esim. noita sokkeleita en kyllä rupea itekseni sahaamaan tahi muuta sellaista, vaikka se sähyri olikin ihan kiva tuttavuus. Mutta ehkä se laminaatti saadaan tällä viikolla lopulta sinne. Sitten puuttuisi enää olohuone, ja sekös olisi kivaa. Ans kattoo kui käy.

Nips naps, klik klik ja viuhkis

2007-09-18T20:23:00.000+03:00

Yllä oleva viittaa siihen, miten suunnitelmat muuttuvat. Nips naps leikeltiin Petri-poikaa eilen ja tänään sain sen jo kotiin kärisemään ja pötköttämään. Sekavia se horisee, mutta se nyt ei olennaisesti poikkea normaalitilanteesta;). Tiesittekö muuten, että usein umpisuolta kun leikellään, käykin ilmi ettei umpilisäke olekaan tulehtunut, mutta leikkaus tehdään silti. Näin siis nytkin, mystistä, sanoisin.

Loput äänet viittaavat lentolipun uudelleenvaraamiseen netissä ja jo sohvalle pinottujen matkavaatteiden sysäämistä muualle potilaan tieltä. Äh tämmöistä säätöä, mutta päätin nyt kumminkin lähteä vasta Peten kanssa samaan aikaan reissuun, eli lokakuun ekana sunnuntaina. On se kivaa, että hankin Visan, niin voi kätevästi syytää netitse rahaa uudelleenbuukkaamiseen. Ja jos vaikka sitten jänskättäis vähän vähemmän kans. Raks poks eix juu?

Ei voi olla

2007-09-17T12:15:00.000+03:00

Juuri, kun sitä luulee, että tilanne on ok, niin eipä olekaan. Ja siksi mun pitää mennä hakemaan auto pois Sirkkalan kasarmin vierestä. Pete ei voi, koska menee kohta umpisuolileikkaukseen! Voi taivas. Lähde tässä nyt sitten reissuun.

Keskiviikko it is

2007-09-14T12:43:00.000+03:00

Vaihdoin lennot. ClickAir (kokemuksia, anyone?) suhaa mut silloin vasta kohti muita maita. Ottivat vain 30e muutoskuluja ja pyöräkin pääsee mukaan. Aika kivutonta, onneksi. Muuten olo onkin kyllin kivulias. Lisää nappeja naamaan, siis. Ei vaan, ilahduttavan nopeatehoista antibioottia sain lääkäritädiltä eilen. Ja palvelu oli kiitettävän nopeaa, yhteensä noin 10 minuutin odotuksella sekä terkkarille että lääkärin pakeille. Aplodit siitä. Onneksi olo ei enää ole yhtä höntti kuin eilen. Mutta tuntuu silti kummalta, kun en lähtenytkään tänään.

Näin ei ehkä voi käydä

2007-09-14T03:15:00.000+03:00

Voi taivas. Miten sitä tuntuu joskus siltä, että oma kroppa on ihan tyhmä? Miksi pitää tulla kipeäksi juuri, kun pitäisi lähteä reissuun? Argh! Näin ei voi matkustaa, eikä antibioottikuuri nyt parissa tunnissa vielä auta. Ja niin kuin sitä olevinaan tuntee oman kehonsa metkuista jotain.

Ei auta ei. Se on kai siirrettävä lento tuonnemmaksi. Voi sviddu. Ja niin kuin sitä ei olisi jo tarpeeksi stressannut. Eikä kipeänä voi edes tehdä mitään järkevää. Sob sob. Tyhmä olo, ei olisi ehkä taaskaan pitänyt sanoa kenellekään etukäteen tuon taivaallista, niin ei tarvitsisi nyt selitellä. Ja jos lähden vasta myöhemmin, menee suunnitelmat uusiksi. Onneksi on edes matkavakuutus. Nyt vaan ois pakko saada YTHS:ltä lääkärintodistus.

Syrjähyppy ja eläkevakuutus

2007-09-13T16:48:00.000+03:00

Kuvassa TYYn poikien joukkue maalipaikalla joessa kännykällä kuvattuna.

Ei, se ei ole sitä, mitä luulette. Ei ole. Se on hyppy pyörän päältä vesille. Eilen katkaisin kaksi kuukautta jatkuneen PK-kauden ja osallistuin Aurasoutuihin. TYYn naisten ja miesten joukkueet voittivat kummatkin oman kisansa ÅA:n ja Kauppakorkean joukkueita vastaan Aurajoessa. Ou jea. Mutta se vähän hämmästytti, ettei kisa ollut järin tiukka, eikä missään vaiheessa tarvinnut laittaa kaikkea likoon. Maksimisykkeeksikään en saanut kuin 176 kahden kilometrin kilpailussa. Aikaa meni kuulemma tasan 8 minuuttia. Mutta oli silti kivaa hyppelöidä mitali kaulassa, kun oma kausi jäi niin saakelin lyhyeksi. Ei se Tidaholmin tempo siis ollutkaan kauden vika kisa silloin heinäkuussa:). Syrjähyppy tapahtui siis perämiehelliseen kahdeksikkoon. Toki sitä on pitänyt etukäteenkin käydä tapailemassa, mutta ei se ihan ruusuista ole joka kerta ollut. Herkät kätöseni ovat menettäneet nahkaa ja saaneet rakkoja, mutta se kuuluu asiaan ja on aloittelijan mokia, näin olen antanut itselleni kertoa.

Ja eläkevakuutuksesta: olin edellispäivänä pankissa tekemässä talletusta, jolloin minulta tiedusteltiin, opiskelenko vielä vai olenko jo töissä (itsestään selvät vaihtoehdot?). Kun vastasin opiskelevani, virkailija tyytyi toteamaan, että olisi muuten suositellut eläkevakuutusta, joka pitää aloittaa nuorena. Siis 24veenä? Tosin sittemmin kuulin kolmekymppisestä, joka on jo ehtinyt lopettaakin yhden eläkesäästötilin ja yhdestä kaksseiskasta, jolle ei enää lähetetä noita mainoksia, koska ei ole suostunut ottamaan moista aiemmin. Lienen siis nyt kohderyhmässä.

Olen myös pohtinut tiiviisti sitä, miten ihmiset ehkä ovat sitä tyyppiä, jotka lähtevät vaihtoon tai muuten ulkomaille, tai sitten sitä tyyppiä, jotka eivät lähde. Mutta voiko sitä muuttua tyypistä toiseen? Ja jos, niin mistä sen tietää?

Uutta auringon alla

2007-09-08T23:53:00.000+03:00

Aika jännää. Sellaista on blogin aloittaminen. Mutta vähemmän jännää kuin Barcelonaan lähteminen, joka sekin muotoutuu ehkä vähemmän järkyttävän jännäksi siinä vaiheessa, kun tajuan, ettei aika lopu siihen päivään kun lähden. Jos pystyn luomaan suunnitelmia seuraaville päiville, homma hahmottuu eri tavalla ja konkreettisemmin. Saa nähdä, miten onnistuu, mutta tavoitteena on selvitä ensin ekasta kolmesta päivästä. Se on kriittinen piste.

Ja lopulta se on vaan kolme viikkoa yksin ensin. Tai siis toivon toki ettei kokonaan yksin. Huh, todella. Mitä jos kukaan ei halua leikkiä mun kanssa? Toisaalta hoksasin tuossa Kritiikin kastajaisissa, että oonhan sielläkin tutustunut moneen uuteen tyyppiin, ei sen niin vaikeaa pitäisi olla. Mutta niistä katalaaninkursseista sain tänään vähän lisäselvyyttä, espanjasta en sitten sitäkään vähää. Pues, mañana, quizas?

Ja nyt viimein ne pyykit kuivumaan.