perjantai 25. heinäkuuta 2008

Kaikki, paitsi purhehdus on turhaa?

On se jännää puuhaa. Varustauduin matkaan niillä kahdella purhehdukseen sopivalla (sic) asusteella, jotka omistan, eli ainut Peak-merkkinen vaatekappaleeni :)(joka onneksi oli fleece-paita, hyvä Suomen kesässä), sekä feikkicrocsit.

Menomatkalla tuuli teki hommasta semituskaista, kun tajusin ettei aiemmin huvipuiston/matkapahoinvoinninkestävä mahani enää tykkääkään kaikesta höykytyksestä. Onneksi paluumatka oli tyynempi ja hikinen makuupussi antoi yöllä nukkua edes hetken. Noviisina ei kukaan odota, että teen mitään, kun en edes tiedä mikä on minkäkin nippelin ja köyden ja tiesminkä nimi. Tavallaan rentouttavaa, toisaalta tekee höntin olon. Tuskin kuitenkaan ihan pian ilmoittaudun sinne perämieskurssille;).

Perillä nähtiin itse juhlakalu, joka matkasi tämän viikon alussa Buenos Airesiin. Sade ja kylmettynyt pizza ei tuntuneet missään, kun neiti väsäsi niin tujut mansikkamargaritat, ettei niitä lopulta saanut alas. Mukavaa kuin mikä, joka tapauksessa. Lisäksi käytiin saattamassa neiti A matkaan peruukkien ja laulun kera illalla. Hauskaa;)! Ja onneksi Argentiinassa on tähän mennessä sujunut hyvin.

Ja juu, tuolla mainostamani pääsykoe meni ilmeisesti sen verran hyvin, että tutkinto-oikeus napsahti. (juu, en siis käynyt aineopintojen kynnystentissä, vaan pääsykokeessa niitten tuoreiden yo:iden kanssa:)). Eli kaikki ne kolme päivää riittivät panostukseksi ihmeen kaupalla (ja yo-todistuksen avittamana). Nyt voin siis kutsua erään kaverini tapaan tuplahumanistiksi, hihii. Syksyllä siis pitää tsekata myös näiden toiminta. Jännääpännää. Toisen gradun kanssa voi olla silti _todella_ hiljaista, kandi tullee kumminkin aika helpolla näistä ylimääräisistä sivuaineista, mitä olen haalinut. Sen ensimmäisen G:n kanssa aion sittenkin alkaa painia vasta syyskuussa. Nyt syljen siis kattoon (ja teen muuta kesään sopivaa).

Seuraavat kisat on joko Ruskolla, Hämeenlinnassa tai Liedossa. Tempoa siis hiotaan kovasti, saa nähdä mitä parissa viikossa saa aikaan.

Ei kommentteja: