Suolaa ohimoilla

Hei taas. Leiri vetelee viimeisiään ja so far kaikki on muy bien. Näin kymmenen vuoden Mallis-kokemuksella olen ehkä löytänyt sopivan sekoituksen mm. c-vitamiinia, bepanthenia, talkkia, palkkaria, urheilujuomajauhetta, antihistamiinia, myslipatukoita ja sekä superaurinkorasvaa, jonka avulla homma toimii.

Eilisen pitkän lenkin jälkeen (5h30 vaan, tosin:)) nukahdin ennen iltaruokaa ja sain energiavajeesta vilun. Tulin miettineeksi, etteivät kaikki välttämättä ikinä koe tuollaista vilua, tai sitä zombie-fiilistä minkä tarpeeksi pitkä treeni teettää. Mitenköhän paljon aikaisemmin sitä olisi valmistunut, jos ei a) käyttäisi joitakin satoja tunteja vuodessa treeneihin ja b) niiden treenien jälkeen varsin usein pilkkisi luennoilla tai tenttikirjojen ääressä. I guess will never know:). Mutta olenpahan kokenut ainakin sen, miltä tuntuu ja maistuu suola ohimoilla lenkin jälkeen tai miltä se sama hien tuoma suola näyttää vaatteissa. Pesukone ois siis kova sana täälläkin, viimeksi tänään harrastin pyykkäämistä, kun sukkalaskelmat pettivät pahan kerran.

Henkeä on piisannut, mutta henki täällä hotellissa muuttui vähän, kun muut suomalaiset eilen ottivat ja lähtivät. Onhan niitä tuolla muissa hotelleissa sentään vielä jäljellä, joten ei tarvitse ihan yksin olla. Ja koska huonekaverini ei enää ole paikalla katsomassa hollantilaista tv-kanavaa (koska se on ainoa ei-dubattu), saatoin tänään aamulla katsoa espanjalaista juutalaisten elämänohjeita käsittelevää keskuteluohjelmaa. Näin sitä ihminen sivistyy heti aamutuimaan ja samalla saa skipattua ne lastenohjelmat, jotka tosin myös ovat oivaa kieltenopiskelua.

Eipä siinä muuta, huomenna vielä mäkeen ja sitten pyörä pakettiin. Jotta hommassa olisi vielä lisää jujua, pitää perään lisätä:

Päivän opetus, nro 3:
Jos unohdat maksaa hotellin ruokalassa vedestä, se ei haittaa. Seuraavana päivänä pari viikkoa sinua nuivasti palvellut tarjoilija on selvästi kiinnostuneempi (jos nyt ei toki ystävällinen) ja ottaa tilauksesi heti vastaan. Wannabe-kiinnostus tosin saattaa johtua siitä, että koko muu seurueesi on lähtenyt jo hotellista ja mähität ruokalassa yksin ainoana skandinaavina saksaapuhuvien seassa. Kyllä vaan riipii se, että tädit aamupalalla olettaa, että mäkin puhun niille saksaa. En hitto puhu, vaikka osaisinkin, kun kerran Espanjassa ollaan. Claro que si.

Päivän opetus, vol. 2

Yleisön pyynnöstä (sen laajan ja yhteiskuntaa läpileikkaavan), seuraa toinen opetus: Jos haluat tuntea itsesi huippukuntoiseksi leirillä, valitse lenkkiporukka, jossa muut ovat noin >10v nuorempia. (tämä ei päde toki loputtomiin, 50-vuotiaalla voi olla jo eri tilanne.) Näin voit olla kingi ja nauttia siitä, että pystyt hengittämään kunnolla myös vetojen aikana. Toinen opetus samaan settiin voisi olla se, että jos lähdet paikkaan (kaukana kotoa), jos gradumateriaalia on tarjolla paljon, olisi hyväksi tutustua potentiaalisiin materiaalivaihtoehtoihin ym. jo etukäteen, jolloin uutta tietoa saisi ehkä jopa käsiinsä. Muussa tapauksessa voi vain käydä kertomassa tiedekunnan kv-tädille miten pitkään on opiskellut ko. yliopistossa ja pyytää todistusta postissa. Kontrolli pelaa, mutta pelatkoon. Tänään saa brasilialaista ruokaa, que suerte!:)

huuma ja hiekkatie

Heis.

Leirillä on mukavaa. Paitsi jos ei iske mystinen metsätyömiesolo, kun on ihmisten kanssa tekemisissä kaiken valveillaoloajan. Tänään sain fiilistellä yksin, kun muut ajoivat mäkeä tai vetoja. Tuulisin päivä tietty tähän mennessä, joten jyhkiä sai ihan kivasti. Mutta paitsi ilman lahkeita ja hihoja, tänään pystyi ajamaan myös ilman tuuliliivia! Juhlaa. Ajelin mukavia pikkuteitä ja nautiskelin.

Nautinto loppui tilapäisesti, kun tienvarsikartan lupaama asfalttipikkutie olikin santaa. Tai ei pelkkää santaa, vaan myös ihan julmettua kivikkoa ja useamman kilometrin verran. Alkoi tökkiä, mutta pääsin kuitenkin pois mokomasta. Siinä neljän tunnin ajon jälkeen oisin ehkä repinyt pelihousuja, jos ei olisi ollut musiikkia mukana. Koska radio olit ainut looginen vaihtoehto, kuulin matkan varrella myös merisäätä espanjaksi. Eksoottista ja siksi kiehtovampaa kuin YLEn versio.

Seuraa kysymys: onko kaikille miehille ohjelmoitu ajatus siitä, että maailma on oikeastaan iso pisuaari? Lenkillä pojat käy tienposkessa harva se tuokio. Ja rantakadulla hölkkääjämiehet säntää myös pusikkoon. Onhan se ennenkin ollut näin ja olen joo nähnyt, miten miehet kisan aikana päästelee lahkeesta. Mutta mietin nyt vaan, että miten huolettomasti siihen voi suhtautua miehenä, ainakin jos tietää että saa pääjoukon/ lenkkiporukan tempomalla kiinni.

Aurinkoihottumaa vältellessä ja akillesjänteen ärtymistä ehkäistessä ja etenkin kun lenkillä on ollut kivaa, päätin aloittaa blogissani uuden sarjan: Päivän opetus (ei, sisäinen pedagogini ei ole herännyt, tässä on kyse kaikesta epäolennaisesta). Huomenna on kevyttä tämän päivän satkun jälkeen, joten opetus tulee tänään. Siispä:

Päivän opetus:

Älä syö ensaïmadaa ilman sokeria. Se ei maistu _millekään_ ja on korkeintaan äklö. Vaikka taikina on croissantmainen, maku ei ole sinne päinkään.

Toinen opetus voisi olla se, että espanjaa puhumalla saa apteekissa proviisorilta henk. koht. neuvoja akillesjänteen hoitoon, mutta se olisi ehkä jo liian todellisesti opettavaista.

Ja vielä historiikin taittajille: olkoon voima kanssanne. Hommia on aikalailla tarpeeksi. Ja erilaisia vaiheita teoksen valmistumisen tiellä on ollut riittämiin.

Eipä siinä sen kummempaa. Toivotaan, että ilmat suosii ja espanjalaiset alkais joskus oikeasti kierrättämään.

Hasta la pasta.

Aaltoliikkeitä

Liika tekeminen on päässyt pitkästä aikaa siihen pisteeseen, että päivisinkin väsyttää, kun ei ehdi nukkumaan tarpeeksi. Mutta kiireestä huolimatta tätä ei voi hehkuttaa liikaa: Kjell Carlström teki tänään suomalaista pyöräilyhistoriaa voittamalaa ensimmäisenä suomalaisena maantiepyöräilyn korkeimman kategorian (Pro Tour) kilpailun, etapin Paris-Nizzassa!

Onnea Kellulle, ei voi muuta sanoa! Hattua ilmaan, tuohon ei ole vielä pystynyt kukaan muu suomalainen. Vaikka veikkaan, että lisää on tulossa, Kellulta tai muilta. On se vaan niiiin hienoa. Ja ottaa muuten ihan vihalla kupoliin, etten nähnyt etappia, kun oli luennola ja tekemässä yhtä haastattelua (pyöräilyaiheista, toki). Eikä isukkikaan haltioissaan tajunnut nauhoittaa etappia, koska a) luuli, että hatka tulee kiinni b) ei muistanut, että uusi digiboksi on nauhoittava. Näin sitä voi käydä. Saattaa tekstaria pukata Liquigasin miehelle:).

kaikenlaista

Viime päivinä olen saanut syödä itsetehtyä leipää useampaan kertaan. Nyt jouduin samaan puuhan itse ja bloggaaminen sujuu taikinan kohotessa. Tähdellistä.

Viime päivät ovat sujuneet varsin tiiviisti eri hommissa: koulussa, työjutuissa ja historiikissa noin pääosin. Miksi oi miksi myös Tylkkärin skannerikone on niin vanha ja raihnainen? Peppu puutuu kuvien kanssa puuhatessa. No puutuu se muutenkin, sain toisen piikin kankkuuni. Sai istua viini-iltaa taas tyynyn kanssa, ihan kuin sitseilläkin. Vallan mukavia tapahtumia molemmat kumminkin. On se vaan kivaa, että on niin hauskoja tyyppejä, joiden kanssa voi pyöriä.

Tänään ajoin taas testilenkin ja nyt yritän päätellä, että mistään kipualueelta ei satu. Se ei vaan ole ihan niin. Huomenna testaan uudestaan ja vasta sitten teen johtopäätöksiä aiheesta. Piikistä kun on vaan kolme päivää. Leirin puolesta tässä joka tapauksessa jännittää.

Sitä ennen pitäisi hoitaa yksi jos toinenkin asia, joten huh hah hei vaan. Menen vaivaamaan taikinaa. Ja nukkumaan, sitäkään ei tunnu ehtivän ihan riittävästi.