keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Åbobo

Moroo,

Nyt moon Turuus. Vaikka ehdinkin jo aklimatisoitua (noinko se kirjoitetaan?) BCN:aan niin, että paikalliset jo alkoi kyselemään tietä eri paikkoihin. Mä oon siis niiin katalaanin näköinen, ehkä? Hmm. Nyt silti täällä tihkusateessa, ja eilen 16h unta palloon. Pientä rasitusta siis aiheutti reissu. Mitähän tulisi pidemmästä? Mietin, että eihän tässä ihan tavallista polkua mennä tuon vaihdon suhteen. Mutta pakko on ajatella omaa tilannetta ja voimavaroja. Ja toisaalta, jos oisin pystynyt menemään sinne aiemmin, ja ollut mukana kaikissa tervetuliaishyrinöissä, tuntisin enemmän porukoita ja itseni ryhmään kuuluvammaksi. No, on tuolla nyt silti tuttuja jonkun verran, onneksi. Etenkin ne hauskat brassitytöt tuolta kämpältä. Hauskoja tyyppejä. Ja enpä oo aiemmin miettinyt sitä, miten helppoa esim. mulla on Espanjassa niihin verrattuna vaikkapa kämpän saaminen ym. Avartavaa. Ja mä sitten kerron niille tarinoita kylmästä ja vähäväkisestä Suomesta ja sen kielestä ja niillä on hauskaa, koska Barcelonahan on ihan kylä Rioon verrattuna.

Mutta nyt siis täällä, ja siedätyksessä ja vaikka missä. Ja tuo leikattu peukalo tai sen käden ranne vihoittelee hämärästi, ehkä johtuu uudesta kilpurin stemmistä, ei mitään käryä. Nyt vaan pitää yrittää tulla toimeen sen, ja cyclon kanssa. Huomenna vaan soittelemaan YTHS:lle myös tuon kuudetta viikkoa jatkuvan nuhan (tms) kanssa. Vi ska titta. Mutta tänään ainakin pyöri suht mukavasti myös voiman kannalta. Kannattaa siis hinkata mäkeä:). Jospa täällä nyt kokeilisi taas niitä Liedon ja Paimion portaita. Ja samallahan pitäisi tietty lukea ne kuusi sallittua lainakirjaa UAB:sta ja ne kopioidut päälle. Ja keittiöön tietty pitää saada lattialistat ja olohuoneeseen kaapit ja vaikka mitä.

Tuolla reissussa tapahtui tietty vielä muutakin. Kuvia voin pistää seuraavaan viestiin. Gironan retkellä oli kivaa, 90 000 hengen kaupungissa pystyi jo hengittämään (vähän niin kuin brassitytölle kävi Lissabonista (2 milj. as.) Barcelonaan (4 mijl. as.) tullessa. "Hay gente, hay cosas. Aqui puedo respirar. Jajaja = hahaha:)). Joka tapauksessa siellä oli nättinätti vanha kaupunki ja muurit 900-luvulta ja kaikki. Ja legenda kärpäsistä ja pyhimyksestä. Voishan tuota harkita. Ja se peli. F.C.B. vs. U.D. Almería 2-0 (1-0 Henry, 2-0 Messi). Ja noin Gironan verran asukkaita stadionilla. Ihan törkeä meininki ja tunnelma, vaikka peli ei vissiin urheilullista täydellisyyttä hiponutkaan. Mielenkiintoista tarkkailtavaa silti.

Mielenkiintoisia olivat myös bataatit, joita vuokratäti syötti ja paahdetut kastanjat, joita Gironassa myytiin. Vuokratäti kyllä alkoi lopulta jo tökkiä. Oikein kunnon naismainen muiden asioiden kaivelija. Eniten silti tökki yläkerran kylppärin kohtuuselkeä homeongelma. Mutta muut ihmiset siellä oli ihan kivoja. Ja koko homma kaikenkaikkiaan ajatuksia herättävää puuhaa ja siten hyödyllistä. Mutta jos vaihtariaika on (kuten ESN väittää) elämän parasta aikaa, alkaako sen jälkeen itsestään selvä alamäki? En suostu uskomaan.

1 kommentti:

Tiina kirjoitti...

MOikkelis Minna, Lahresta! Tsemppistä ja nautihan kotimaasta... Ollaan yhteyksissä! Tiina