Mallimamman kotona

Täällä ollaan. Ja on oltu jo jonkin aikaa. Pitäis sanoa varmaan, että on ihkua ja raksupoksua ja tosi fantsua. Mutta ei oikein oo. Stressaa vaan lähinnä, kun on sata asiaa, mitkä pitäis hoitaa. Mutta aloitetaan alusta.

Tultiin Reetan kanssa viime sunnuntaina tänne ja oli lämmintä, vaikka bussissa nukkuminen aiheuttikin vilunväreitä. Hitto, miten inhaa. Ja sitten luuhattiin koko päivä kaupungilla, mm. Picasso-museossa ja muualla. Kivaa, mutta tuli taas illalla vilu, kun oltiin väsyneitä. Maanantaina vielä turisteiltiin ja crocsien poisjättäminen säästi jalkoja. Kyllä oikeat kengät on poikaa. Isken tänne kuvia sitten, kun saan ne ulos tuolta kamerasta joskus.

Tiistaina Reetta lähti kohti etelää ja elää nykyään hostellissa nukkuen riippumatossa katolla:). Mä aloin hoitaa asioita ja niitä on. On paljon, ja monessa paikassa. Ja joka paikassa on ihan pirusti hälyä, autoja ja ihmisiä, jotka huutaa. Eikä siinä kai periaatteessa mitään. Huomaan vaan itsessäni suuren määrän puutteita sopeutuakseni tänne noin vain. Listaa kaikista puutteista en vielä osanne kasata. Mutta enimmäkseen olen tajunnut olevani enemmän se mystinen metsätyömies, kuin luulinkaan. Siis kaipaan hiljaisuutta ja vieroksun yletöntä hulinaa paljon enemmän kuin luulin. Toiseksi huomaan, että uudet kuviot rassaavat paljon enemmän, kuin avarakatseisesti ajattelin etukäteen. Tämä kaikki kulminoituu kuitenkin siihen, että männä koettelemukset ovat jättäneet syvemmät ja pidempiaikaiset jäljet stressinsietokykyyn, kuin luulin. Tuntuu hölmöltä olla arvioinut itsensä monessa suhteessa aika lailla pieleen. No, ehkä saan silti jotain materiaalia kerättyä ja jonkunlaisen opinnäytteen joskus kasaan. Ne hienot syksyn treenisuunnitelmat nyt eivät kuitenkaan toteudu sellaisenaan, koska joka lenkillä kaupungista poispääsy ja sinne palaaminen nielee paitsi rutosti aikaa, myös kärventää entisestään hermoja. AAARGH. Se Girona voisi olla hyvä ratkaisu tähän. Siis kevääksi. "Treenaa samoilla mestoilla kuin Lance", siis.

Täällä siis punkkaan kämpässä, jota vuokraa mallimamma (unohtakaa tosin Sjöroos, tämä kävisi itsekin mallista). En maksanut eka kuin viikon vuokran, jos vaikka olisin saanut sen yhden toisen kämpän. Sepä tarkoittikin, että varaukseni seuraaville viikoille ei pätenyt, joten huomenna joudun lähtemään täältä, kun tuon yhden belgialaisen pojan lisäksi tänne pukkaa jotain saksalaisia mallityttöjä. Ja nämä espanjalaistytöt ovat olleet täällä ihan paiseessa, että mistä löytää kämppä. Ja minä tietty myös. No, huomenna sitten on pakko roudata kamat seuraavaan paikkaan, joka on kyllä hienompi, mutta siellä on pelkästään latinotyttöjä. Se ei ole hyvä ratkaisu hiljaisuuden kaipuuseen, mutta paljon parempi silti, kuin viiden hengen dormitorio. Oma huone siis, edes. Vi ska titta. Huomenna menen myös lenkille viimein niiden seuran tyyppien kanssa. Siis sen yksijalkaisen miehen, ainakin. Komeasti se vaan veivasi velolla yhden käden ja jalan voimin, kun yhtenä iltana kävin siellä. Koittakaapa ite. Saa nähdä, miten käy. Mallorcan reitistö on saanut entisestään lisäpisteitä multa tämän reissun aikana. Asiallinen mesta, kyllä.

Yliopistolla pitäisi hoidella kaikkia asioita vielä vaikka miten ja samalla seuloa ne parhaat opukset kopioitavaksi. Ja niitä on noin sata. Ehkä. Ja siiten siellä Camp Noun Barca-keskuksessa on vielä lisää. Ja mulla on sinne vapaa pääsy marraskuun loppuun, vähänkö päheetä:). Eniten siis tässä kaikessa riipii tuo tutkimuksen aloittaminen, se ettei pääse ajamaan niin paljon, kuin haluaisi ja tuo jatkuva häly. Se tuli todettua myös vaihtarien Zaragoza-reissulla. Itse festivaali, jonka näimme, oli hieno, mutta shiny, happy ESN-people kävi vähin erin ärsyttäväksi, kun oli hitto soikoon pakko venata sitä paluubussia rupisessa baarissa kahdensadan muun tyypin kanssa selvin päin (oma vika, juu, mutta emmä vaan tajunnu, että ne haluaa pussikaljotella kolme tuntia keskellä toria). Ja tämä kaikki aamuviiteen asti. Vuorokauden reissu siis. Tutustui siellä onneksi edes muutamaan tyyppiin. Mutta sanoisin, että järjestäjät oli eniten kännissä. Juu'u. Aloin taas arvostaa kaikenlaista kunnollista organisointia entistä enemmän.

Tässä näitä tältä erää. Jätin jo vaikka mitä kertomatta, kun en nyt tuohtumukseltani kykene enempää rustaamaan. Ärsyttävää on muuten se, että vaikka luulee ymmärtävänsä Espanjaa, ei kuitenkaan tajua puhekieltä ja aksentteja ja itseltä uupuu sanoja ja aikamuotojen tuntemusta. Ja synonyymejä. Kieli on tärkeää. Nyt täytyy mennä pakkaamaan sitä huomista varten, hitto.