tiistai 6. toukokuuta 2008

Sen vapun jälkeen, kun TYYn saunaa poltettiin

Hei taas. Luvattoman kauan on kulunut viimeisestä postauksestani ja ties mitä on ehtinyt tapahtua.

Ensin olivat suuret ja mahtavat 50-vuotisjuhlat, jotka sujuivat ennakkoarvioiden mukaan eli mahtavasti. Etkot, cocktailit, iltajuhla, jatkot, jatkojen jatkot, sillis, silliksen jatkot ja noin 30 h. Siinä se noin pähkinänkuoressa. Tunnin toimistounilla pärjäsi hämmästyttävän pitkään, mutta ei ihme, että leposykkeet olivat koholla:) Erään kritskun sykkeet kun hakkasivat vajaassa sadassa, vaikka normaalisti leposyke huitelee kuulemma 54:ssä. Sitä se kalja ja valvominen teettävät;). Tilastointia oli hyvä jatkaa myös vappuna ja vielä kovempiin lukemiin yllettiin silloin.

Joka tapauksessa juhlat olivat erinoimaisen mainiot, paljon ihania ihmisiä ja maailmojasyleilevää tunnetta, sekä silliksellä kesän -68 tunnelmat ja hassuja valokuvia koko hommasta. Sunnuntaina kortteliajoissa väsy painoi iltapäivällä, eikä juttua irronnut 4000 merkin edestä, ei etenkään siinä TS:n avokonttorissa ja Hannu Jortikkaa kuunnellen.

50-vuotishässäkän loputtua lenkillekin ehti vielä paremmin ja aika hyviä treenejä on takana jo ainakin joitain (ei kai niitä ikinä ole tarpeeksi?). Vielä kun skippasin Tulva-ajot, niitä tuli lisää ja Sipooseen olikin jo sitten aika hinku, ei edes jännittänyt kauden ekoille kisoille tyypilliseen tapaan ihan sikana. Miehetkin ajoivat nätisti ja henkeä piisasi, jalkaakin varsin mukavasti. Yllätin siis itseni ja asiantuntijat sijoittumalla viidenneksi.

Ennen Sipoota oli tietysti myös Wappu, joka alkoi hiukan viime vuosia aiemmin, ja ehdittiin käydä parilla booleillakin. Ajokamoissa boolikansasta saa jänniä reaktioita irti, mutta viitta päällä on mukavampaa. Sirkkalaan ei enää ehditty ennen grillin sammutusta, joten Kepu ja Opex ja tiesketkä isännöivät alkupäivää. Porthanilla oli kuulemma 70 viittaheppua, joka taitaa olla ennätys ainakin viime vuosilta. Ei ihme, sillä keli oli mahtava. Etukäteen ajattelin, että tunnelma on haikea, koska muutama tuttu oli samana päivänä saanut kouraansa maisterinpaperit ja pari jo muuttanut pois kaupungista. Tavallaan se tuntuikin yhden aikakauden lopulta, mutta onneksi ei tarvinnut sentään vetistellä. Ehkä koko asian tajuaa vasta myöhemmin.

Oli joka tapauksessa hienoa marssia taas torin halki Taikkarinmäelle ja hauskaa kerätä ihmettyneitä katseita:). Ilta jatkui yksissä ja toisissa bileissä ja päättyi punalaulujen kuunteluun toimistolla. Samoja biisejä oli tarjolla vappupäivänä piknikin ja TYYn saunan jälkeen Proffassa. UB:n tuotanto menisi kyllä, mutta nuo ei, ei mahda mitään. Sauna siis tosiaan kärvähti, osa vastuksista tosin oli rikki jo alkujaan. Ainakin yksi niistä sitten suli poikki ja teki muita kujeita. Toivottavasti saunavastaava saa tilanteen korjattua;), tällä viikolla kun olisi taas muutama illanvietto samassa paikassa kun 50-vuotistoimikuntia kiitetään ja Tylkkäri lähtee kesälomille. Me historiikintekijät kiitimme itseämme ja mökkeilimme jo, otin tosin reissusta light-version ennen Sipoota. Mukavaa oli joka tapauksessa ja ruoka se vasta hyvää olikin. Kiitokset isännille.

Nyt pitää kovaa vauhtia alkaa hiomaan taas yhtä julkaisua, tai itse asiassa kahta. Porvoon ajoista otan enemmän paineita kuin Carnivalista, mutta molemmat pitää saada johonkin kuosiin jo pian. Pienen flunssan jos vielä saisi katomaan, niin homma toimisi oikein hyvin.

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Auttaako suklaa kaikkeen?

Niin siinä vain kävi, että tulevaisuuteni Suurena Journalistina (as if), koki jälleen kolauksen. Ei se mitään, ettei TS:n väeltä heru edes arviointia sisältäviä työtödistuksia, ei, muutkin työnantajat tökkivät.

Turvauduin vanhaan, tosin jo hieman unhoonpainuneeseen kikkaan ja söin suklaata. Koska eräs nimeltämainitsematon köriläs oli kerpele syönyt kaiken jäätelön, eikä meillä tietenkään ollut suklaata (sitä nyt vaan ei kannata jemmata kotiin, tulee syödyksi kumminkin), söin energiapatukoita. Mä on NIIN paha:). Niitä espanjalaisia Pirkkoja, eli Eroski-patukoita ja lisäksi niitä Decathlonin ihme vitaminoituja härpäkkeitä, onpahan ainakin magnesium- ja fosforivarastot kuosissa. Ja voilà, se auttoi, niin se yleensä tekee.

Onneksi aina ei ketuta, viime perjantain seminaari oli mainio ja loppua kohti yhä lämminhenkisempi. Julkkarikemutkin olivat ihan parhaat, tuli oikein maailmojasyleilevä olo ja sai viimein hyppysiinsä sen yhden opuksen. Ja siihen nimmareita:). Tänään skoolattiin ja Porthan-setä sai viitan. Huomenna lisää aktiviteetteja, siinä välissä vähän töitä ja lenkkiä, vaikka iskias ei annakaan rauhaa, vaan sähköttää jo toiseen jalkaankin.

Päivän opetus:

Seuraa ihan oikea opetus: älkää antako kielitaitonne ruostua, vaan lukekaa vaikka eri kielisiä lehtiä netissä. Joskus voi myös törmätä vaikka tällaisiin tehtäviin ja päteä niissä:).

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Kaikki muuttuu, ei entiselleen mikään jää?

Kirjoitin tuossa jokin aika sitten siitä, että ilmassa on muutoksen tuntua, kun kaverit menevät naimisiin ja ostavat asuntoja ym. Nyt on sellainen kutina, että asiat harppailevat kiihtyvällä tahdilla uuteen vaiheeseen: yksi kaveri menee huomenna naimisiin, yksi sai juuri vakituisen työn (vaikkakin 80% työajalla, mutta silti), yhdet tutut muuttavat Helsinkiin kuun vaihteessa töitä hakemaan ja graduja palautellaan vähän missä milloinkin. Tuntuu selkeästi siltä, että jonkinlainen murroskohta on käsillä, ja se on paitsi jännittävää sekä mukavaa, myös hivenen pelottavaa - mihin ihmiset menevät, mitä niille tapahtuu, näkeekö niitä vielä joskus?

Onneksi (?) pysyviäkin asioita on, vaikka itse osallistuinkin aiemmin mainitsemaani epidemiaan. Kirjoitin lehtijutun, jonka teksti tuntui diipadaapalta (joko kirjoitan oikeasti diipadaapaa tai sokeudun pahasti omille jutuilleni lähes aina), olin myöhässä saunavuorolta, varpaat paleltuvat yhä viileässä, jos ei käytä tarpeeksi paksuja kengänsuojia ja on kevät. Kevään voi havaita esimerkiksi myös katupölystä, siitepölystä sekä siitä, että aamulla uloslähtiessä takki on liian kylmä ja päivällä kotiin palatessa liian kuuma.

Keväästä viestii myös se jännä fiilis, jonka lähestyvä kisakausi aiheuttaa. Huomenna pitääkin mennä tekemään tempovetoja sen tunteen aisoissapitämiseksi:). Kymppilenkille en sentään vielä höösi. Jännitystä aiheuttaa myös lähestyvä vuosijuhlaviikko. Sitä on odotettu, historiikkikin meni jo painoon ja ai että, kun oli hieno koevedos, 250 sivua täyttä asiaa;). Seuraavana - jossain välissä - sitä voikin paneutua pyöräilyjaoston vuosijulkaisuun ja muutamaan kivasti rästissä olevaan kouluhommaan. Vi ska titta.

Lopuksi: onnea häihin ja uuteen työpaikkaan ja tsemppiä toipilaalle.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Suolaa ohimoilla

Hei taas. Leiri vetelee viimeisiään ja so far kaikki on muy bien. Näin kymmenen vuoden Mallis-kokemuksella olen ehkä löytänyt sopivan sekoituksen mm. c-vitamiinia, bepanthenia, talkkia, palkkaria, urheilujuomajauhetta, antihistamiinia, myslipatukoita ja sekä superaurinkorasvaa, jonka avulla homma toimii.

Eilisen pitkän lenkin jälkeen (5h30 vaan, tosin:)) nukahdin ennen iltaruokaa ja sain energiavajeesta vilun. Tulin miettineeksi, etteivät kaikki välttämättä ikinä koe tuollaista vilua, tai sitä zombie-fiilistä minkä tarpeeksi pitkä treeni teettää. Mitenköhän paljon aikaisemmin sitä olisi valmistunut, jos ei a) käyttäisi joitakin satoja tunteja vuodessa treeneihin ja b) niiden treenien jälkeen varsin usein pilkkisi luennoilla tai tenttikirjojen ääressä. I guess will never know:). Mutta olenpahan kokenut ainakin sen, miltä tuntuu ja maistuu suola ohimoilla lenkin jälkeen tai miltä se sama hien tuoma suola näyttää vaatteissa. Pesukone ois siis kova sana täälläkin, viimeksi tänään harrastin pyykkäämistä, kun sukkalaskelmat pettivät pahan kerran.

Henkeä on piisannut, mutta henki täällä hotellissa muuttui vähän, kun muut suomalaiset eilen ottivat ja lähtivät. Onhan niitä tuolla muissa hotelleissa sentään vielä jäljellä, joten ei tarvitse ihan yksin olla. Ja koska huonekaverini ei enää ole paikalla katsomassa hollantilaista tv-kanavaa (koska se on ainoa ei-dubattu), saatoin tänään aamulla katsoa espanjalaista juutalaisten elämänohjeita käsittelevää keskuteluohjelmaa. Näin sitä ihminen sivistyy heti aamutuimaan ja samalla saa skipattua ne lastenohjelmat, jotka tosin myös ovat oivaa kieltenopiskelua.

Eipä siinä muuta, huomenna vielä mäkeen ja sitten pyörä pakettiin. Jotta hommassa olisi vielä lisää jujua, pitää perään lisätä:

Päivän opetus, nro 3:
Jos unohdat maksaa hotellin ruokalassa vedestä, se ei haittaa. Seuraavana päivänä pari viikkoa sinua nuivasti palvellut tarjoilija on selvästi kiinnostuneempi (jos nyt ei toki ystävällinen) ja ottaa tilauksesi heti vastaan. Wannabe-kiinnostus tosin saattaa johtua siitä, että koko muu seurueesi on lähtenyt jo hotellista ja mähität ruokalassa yksin ainoana skandinaavina saksaapuhuvien seassa. Kyllä vaan riipii se, että tädit aamupalalla olettaa, että mäkin puhun niille saksaa. En hitto puhu, vaikka osaisinkin, kun kerran Espanjassa ollaan. Claro que si.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Päivän opetus, vol. 2

Yleisön pyynnöstä (sen laajan ja yhteiskuntaa läpileikkaavan), seuraa toinen opetus: Jos haluat tuntea itsesi huippukuntoiseksi leirillä, valitse lenkkiporukka, jossa muut ovat noin >10v nuorempia. (tämä ei päde toki loputtomiin, 50-vuotiaalla voi olla jo eri tilanne.) Näin voit olla kingi ja nauttia siitä, että pystyt hengittämään kunnolla myös vetojen aikana. Toinen opetus samaan settiin voisi olla se, että jos lähdet paikkaan (kaukana kotoa), jos gradumateriaalia on tarjolla paljon, olisi hyväksi tutustua potentiaalisiin materiaalivaihtoehtoihin ym. jo etukäteen, jolloin uutta tietoa saisi ehkä jopa käsiinsä. Muussa tapauksessa voi vain käydä kertomassa tiedekunnan kv-tädille miten pitkään on opiskellut ko. yliopistossa ja pyytää todistusta postissa. Kontrolli pelaa, mutta pelatkoon. Tänään saa brasilialaista ruokaa, que suerte!:)

tiistai 18. maaliskuuta 2008

huuma ja hiekkatie

Heis.

Leirillä on mukavaa. Paitsi jos ei iske mystinen metsätyömiesolo, kun on ihmisten kanssa tekemisissä kaiken valveillaoloajan. Tänään sain fiilistellä yksin, kun muut ajoivat mäkeä tai vetoja. Tuulisin päivä tietty tähän mennessä, joten jyhkiä sai ihan kivasti. Mutta paitsi ilman lahkeita ja hihoja, tänään pystyi ajamaan myös ilman tuuliliivia! Juhlaa. Ajelin mukavia pikkuteitä ja nautiskelin.

Nautinto loppui tilapäisesti, kun tienvarsikartan lupaama asfalttipikkutie olikin santaa. Tai ei pelkkää santaa, vaan myös ihan julmettua kivikkoa ja useamman kilometrin verran. Alkoi tökkiä, mutta pääsin kuitenkin pois mokomasta. Siinä neljän tunnin ajon jälkeen oisin ehkä repinyt pelihousuja, jos ei olisi ollut musiikkia mukana. Koska radio olit ainut looginen vaihtoehto, kuulin matkan varrella myös merisäätä espanjaksi. Eksoottista ja siksi kiehtovampaa kuin YLEn versio.

Seuraa kysymys: onko kaikille miehille ohjelmoitu ajatus siitä, että maailma on oikeastaan iso pisuaari? Lenkillä pojat käy tienposkessa harva se tuokio. Ja rantakadulla hölkkääjämiehet säntää myös pusikkoon. Onhan se ennenkin ollut näin ja olen joo nähnyt, miten miehet kisan aikana päästelee lahkeesta. Mutta mietin nyt vaan, että miten huolettomasti siihen voi suhtautua miehenä, ainakin jos tietää että saa pääjoukon/ lenkkiporukan tempomalla kiinni.

Aurinkoihottumaa vältellessä ja akillesjänteen ärtymistä ehkäistessä ja etenkin kun lenkillä on ollut kivaa, päätin aloittaa blogissani uuden sarjan: Päivän opetus (ei, sisäinen pedagogini ei ole herännyt, tässä on kyse kaikesta epäolennaisesta). Huomenna on kevyttä tämän päivän satkun jälkeen, joten opetus tulee tänään. Siispä:

Päivän opetus:

Älä syö ensaïmadaa ilman sokeria. Se ei maistu _millekään_ ja on korkeintaan äklö. Vaikka taikina on croissantmainen, maku ei ole sinne päinkään.

Toinen opetus voisi olla se, että espanjaa puhumalla saa apteekissa proviisorilta henk. koht. neuvoja akillesjänteen hoitoon, mutta se olisi ehkä jo liian todellisesti opettavaista.

Ja vielä historiikin taittajille: olkoon voima kanssanne. Hommia on aikalailla tarpeeksi. Ja erilaisia vaiheita teoksen valmistumisen tiellä on ollut riittämiin.

Eipä siinä sen kummempaa. Toivotaan, että ilmat suosii ja espanjalaiset alkais joskus oikeasti kierrättämään.

Hasta la pasta.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Aaltoliikkeitä

Liika tekeminen on päässyt pitkästä aikaa siihen pisteeseen, että päivisinkin väsyttää, kun ei ehdi nukkumaan tarpeeksi. Mutta kiireestä huolimatta tätä ei voi hehkuttaa liikaa: Kjell Carlström teki tänään suomalaista pyöräilyhistoriaa voittamalaa ensimmäisenä suomalaisena maantiepyöräilyn korkeimman kategorian (Pro Tour) kilpailun, etapin Paris-Nizzassa!

Onnea Kellulle, ei voi muuta sanoa! Hattua ilmaan, tuohon ei ole vielä pystynyt kukaan muu suomalainen. Vaikka veikkaan, että lisää on tulossa, Kellulta tai muilta. On se vaan niiiin hienoa. Ja ottaa muuten ihan vihalla kupoliin, etten nähnyt etappia, kun oli luennola ja tekemässä yhtä haastattelua (pyöräilyaiheista, toki). Eikä isukkikaan haltioissaan tajunnut nauhoittaa etappia, koska a) luuli, että hatka tulee kiinni b) ei muistanut, että uusi digiboksi on nauhoittava. Näin sitä voi käydä. Saattaa tekstaria pukata Liquigasin miehelle:).