Piukea pakara

Mietin tuossa, miten onnekkaasti olen aiemmin välttänyt suurimman osan potentiaalisista urheiluvammoista ja monenlaisista venähdyksistä, vaikka monensorttisia treenejä on aina jossain välissä tehty. Mitä nyt se viimekeväinen tulehtunut akilles, se muinoin leikattu polvi ja tuo joitakin vuosia sitten operoitu peukalo. Niin ja se kertaalleen murtunut pikkusormi ja joku muu pikkuvaiva joskus, mutta anywayz. Sitä taas alkoi kummasti arvostaa niitä nuhattomia ja muutenkin potentiaalisen toiminnallisia (treeni)päiviä, kun viime tiistain punttitreenin jälkeen testasin selänvenytyspenkkiä pitkän tauon jälkeen. Se näyttää kidutuslaitteelta, mutta ei sitä ole. Hetken aikaa olo oli jopa hyvä, mutta sittemmin jysähti.

Jostain loka-marraskuulta lähtien joku pieni vieno hermo on sähkötellyt oikeassa takareidessäni kainoja viestejä itsestään, mutta en ole hirveästi moisesta päätäni vaivannut. Muutamalla passiivisella venytyksellä se on hiukan helpottunut ja siksi päätin sähköttelyn yllyttyä testata venytyspenkin vaikutusta. No sieltä niitä S.O.S.-koodeja alkoi sitten pukata ja torstainen Journalistiliiton kouluts oli mennä siksi penkin alle. Tai päälle, ihan miten vaan, sillä kipu istuinkyhmyn liepeillä teki missään asennossa istumisen vähintäänkin tukalaksi. Illan luento ÅA:lla menikin sitten Eriksgatanin missaamisen (voi taivas, että ihminen voi olla toope ja katsoa päivämäärät päin mäntyä) taivasteluun sekä edes jonkinlaisen istuma-asennon löytämiseen. Onneksi takarivissä voi rötvätä huoletta.

Perjantaina iskin sitten YTHS:lle ja lääkäritädin mukaan kaiken takana on tulehtunut piriformis-lihas, joka painaa iskiashermoa. Voi olla, tosin samat oireet herra Googlen ja kirurgi Oravan mukaan saa aikaan myös muutama muu vaiva. Nevertheless nyt vedetään nappia napaan ja istutaan tyynyn päällä. Saa siis myös työergonomiaansa pohtia. Töitäkin voisi ehkä tehdä siinä sivussa. Esim. jakaa 350 pullaa kännisille opiskelijoille Vartiovuorenmäellä. Sinne kaikki laskemaan:), lumesta eikä jäästä tosin ole takeita.

Sain tänään entiseltä opettajaltani vanhoja kritiikkiläiskuva 60-luvulta. Ja onneksi muitankin kuvalähteitä on löytynyt, joten saattaa olla että mokoma julkaisu saadaan joskus jopa kansiin. Jos se leipäteksti nyt vaan vielä saapuisi. Sain myös kuulla uudesta potentiaalisesta pyöräilyhistoriikista, mutta sen toteutuminen on auki. Sais nyt vaan nämä entisetkin pois käsistä joskus. Tutkimuksesta journalismiksi - kurssilla koin myös pienoisen valaistumisen siitä, että jos se G olisi edes lähellä valmista kesällä, ennen 8.8. olisi sen kaupallistamiselle hyvät saumat. Näin ne olympiadit vaan menee. Prose ei kelvannut aliokirjoitukseksi, mutta ehkä tämä käy. Saas nähdä.

Pahoittelen pelkkien päälauseiden tuottamista. Koitan saada edes seuraavaan lehtijuttuun niitä vähemmän. My bad.