Hei taas. Leiri vetelee viimeisiään ja so far kaikki on muy bien. Näin kymmenen vuoden Mallis-kokemuksella olen ehkä löytänyt sopivan sekoituksen mm. c-vitamiinia, bepanthenia, talkkia, palkkaria, urheilujuomajauhetta, antihistamiinia, myslipatukoita ja sekä superaurinkorasvaa, jonka avulla homma toimii.
Eilisen pitkän lenkin jälkeen (5h30 vaan, tosin:)) nukahdin ennen iltaruokaa ja sain energiavajeesta vilun. Tulin miettineeksi, etteivät kaikki välttämättä ikinä koe tuollaista vilua, tai sitä zombie-fiilistä minkä tarpeeksi pitkä treeni teettää. Mitenköhän paljon aikaisemmin sitä olisi valmistunut, jos ei a) käyttäisi joitakin satoja tunteja vuodessa treeneihin ja b) niiden treenien jälkeen varsin usein pilkkisi luennoilla tai tenttikirjojen ääressä. I guess will never know:). Mutta olenpahan kokenut ainakin sen, miltä tuntuu ja maistuu suola ohimoilla lenkin jälkeen tai miltä se sama hien tuoma suola näyttää vaatteissa. Pesukone ois siis kova sana täälläkin, viimeksi tänään harrastin pyykkäämistä, kun sukkalaskelmat pettivät pahan kerran.
Henkeä on piisannut, mutta henki täällä hotellissa muuttui vähän, kun muut suomalaiset eilen ottivat ja lähtivät. Onhan niitä tuolla muissa hotelleissa sentään vielä jäljellä, joten ei tarvitse ihan yksin olla. Ja koska huonekaverini ei enää ole paikalla katsomassa hollantilaista tv-kanavaa (koska se on ainoa ei-dubattu), saatoin tänään aamulla katsoa espanjalaista juutalaisten elämänohjeita käsittelevää keskuteluohjelmaa. Näin sitä ihminen sivistyy heti aamutuimaan ja samalla saa skipattua ne lastenohjelmat, jotka tosin myös ovat oivaa kieltenopiskelua.
Eipä siinä muuta, huomenna vielä mäkeen ja sitten pyörä pakettiin. Jotta hommassa olisi vielä lisää jujua, pitää perään lisätä:
Päivän opetus, nro 3:
Jos unohdat maksaa hotellin ruokalassa vedestä, se ei haittaa. Seuraavana päivänä pari viikkoa sinua nuivasti palvellut tarjoilija on selvästi kiinnostuneempi (jos nyt ei toki ystävällinen) ja ottaa tilauksesi heti vastaan. Wannabe-kiinnostus tosin saattaa johtua siitä, että koko muu seurueesi on lähtenyt jo hotellista ja mähität ruokalassa yksin ainoana skandinaavina saksaapuhuvien seassa. Kyllä vaan riipii se, että tädit aamupalalla olettaa, että mäkin puhun niille saksaa. En hitto puhu, vaikka osaisinkin, kun kerran Espanjassa ollaan. Claro que si.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti