Vaikka mitä

Monena päivänä mielessäni on pyörinyt monen monituista hyvää ideaa blogimerkinnäksi. Viikonlopun vietin yhtä vallan mainiota urheilun ja journalismin pariin sijoittuvaa blogia seuratessani ja aloin samalla miettiä omaa ilmaisuani. Tylkkärin päätoimittajaa vapaasti mukaillen: on sitä kaikkia hienoja aiheita maailma piukassa.

Entä peppu? Ei voi tietää. Sain viime torstaina siihen kortisoni-injektion pro-urheilulääkäriltä, joka arvovaltaisesta olemuksestaan huolimatta ei empinyt näyttää itse mallia huippuhyvästä "Kalle Palander syöksyasennossa"-tyyppisestä venytyksestä. Ilahduttavaa. Nyt vaan pitäisi olla satulatta vielä loppuviikkoon asti.

Ja kyllä, se riipii ihan vihalla aina vaan, etenkin kun keli on mitä mainioin. Ja leiriin palaa halu valmistautua. Kaverini sanoin: "Kuka näistä päättää?" Miksei edes se mäkijuoksu voi toimia, jos muuten malttaa kävellä? Ja kuka on vastuussa siitä, että koulumatkapyöräilyn sijasta joudun autoilemaan ja olemaan siten epäekologinen? Sanoisin että minä ja Turun joukkoliikennepäättäjät, jonka ansiosta bussimatkailu on suhteettoman hintavaa arvokortilla, jopa näillä bensanhinnoilla.

Olo on välillä kuin jongloorillä, joka tasapainoilee saadakseen pidettyä kaikki pallot ilmassa. Mulla on ilmassa tällä hetkellä seuraavia palloja: Kritiikin historiikki, TYY-hommat, Mylly-hommat, lehtihommat, yhteensä neljä eri julkaisua, treenaaminen ja joku opiskelun tapainen, esim. se bloody nettikurssi.

Kaikkia hienoja ajatuksia olen pohtinut näin toipilaana, kun en ole päässyt etenemään kuin vesijuoksijan tai kävelijän nopeudella. Nyt en tietenkään saa ainuttakaan ruudulle, sillä naapuri päätti jatkaa remontointiäänten voimallista tuottamista juuri nyt. Vaan eipä sillekään hyvää aikaa taida edes olla. Ehkä jatkan vaan sen 70-luvun tekstin kanssa ja palaan aiheeseen tuonnempana. Vi hörs.